Tiedätkö sen tunteen kun olet juonut lasillisen punaviiniä ja alat muistella menneitä? Minulle kävi niin koulujen päättymispäivänä.

Istuin lattialla ja kaivelin laatikoita. Niistä löytyy yllättäviä asioita, jotka muistuttavat menneisyyden merkityksellisistä hetkistä. Vanha pompula, kuitti tai sytkäri on omiaan kasvattamaan sisällä vellovaa haikeuden tunnetta. Siinä on jotain maagisen ihanaa kun vajoaa surun, muistojen ja ilon sekamelskaan.

Päädyin selailemaan valokuvia. Tiedätkö, sellaisia paperisia versioita. Kyllä, niin vanha olen. Mainittakoon, että kuvat olivat kuitenkin värillisiä. Yhden kuvan kohdalla pysähdyin. Se oli ylioppilaskuvani.

Siinä minä hymyilin ylioppilaslakkiin sonnustautuneena. Niin kirkkaana, elämänhaluisena ja kepeänä. Vailla huolia. En ainakaan muista, että minua olisi painanut mikään. Ovet olivat avoinna ja niistä kajasti houkutteleva valo. En vain millään osannut päättää minkä oven valitsen. Kun muut tulostivat kouluhakemuksia, minä tulostin lentolippuja.

Minulla ei ollut vedenpitäviä suunnitelmia. Monella niitä oli. Yksi halusi tanssijaksi, toinen insinööriksi ja kolmas tappaa itsensä ennen kuin täyttää neljäkymmentä. Onneksi vain kaksi heistä toteutti päämääränsä. Kolmas on edelleen hengissä.

Minä lähinnä haaveilin. Haaveilin viinitilasta Etelä-Ranskassa. Erinäköisillä kuvataidekursseilla haahuilu kuitenkin osoitti, että taidoillani ei osteta viinitilaa. Tai edes viinipulloa. Minun kannatti ostaa marjani suoraan Alkon hyllyltä.

Vanhemmista on varmasti huojentavaa kun lapsella on mahdollisimman varhaisessa vaiheessa selkeä suunnitelma. Kristallinkirkas tulevaisuus estää harha-askeleet ja säästää kompuroinnilta. Haahuileva lapsi puolestaan aiheuttaa epävarmuutta ja pelkoa vanhemmissaan. Tuleekohan tuosta ikinä yhtään mitään?

Älkää huolehtiko, kyllä tulee!

Elämästä nimittäin selviää ilman viisivuotissuunitelmia. Sellaisen suunnitteleminen ei vain sovi kaikille. Mistä minä voisin tietää mitä haluan viiden vuoden päästä kun vaihdan mielihalujani jo muutamassa kuukaudessa! Uralla ei myöskään tarvitse aina edetä ylöspäin. Voi nimittäin olla, että jatkuva ylämäkeen tamppaaminen käy ihmisen kaltaiselle herkälle olennolle liian raskaaksi. Minusta voi vain mennä eteenpäin.

Tärkeintä on, että liikkuu!

Minä tiesin aina, että selviän. Tiesin, että tulen löytämään opiskelupaikan, uran ja ihmisiä ympärilleni. Sen vain jotenkin tietää kun luottaa elämään.

Sain myös haahuilla rauhassa, koska vanhempani eivät kyseenalaistaneet valintojani. Niskaani ei kaadettu paineita täydellisestä opiskelupaikasta tai urasta. Äiti ja isä seurasivat maltillisesti kompurointiani ja antoivat neuvoja jos niitä pyysin.

Yksi niistä on jäänyt erityisesti mieleeni. Se neuvo muistuttaa minua edelleen elämän tärkeysjärjestyksistä. Siitä, että ensin tulee onnellisuus. Neuvo on varmasti johdatellut minua valinnoissani ja lopulta taluttanut oikeille urille. Yhä edelleen palaan sen ääreen kun minun täytyy tehdä elämässäni valintoja.

Omistan isäni neuvon kaikille kaltaisilleni haahuilijoille. Haluan muistuttaa, että elämässä on toisinaan hyvä repiä silmälaput irti ja pälyillä myös sivuille. Haahuilusta saa myös nauttia, koska jossain vaiheessa se loppuu. Jonain päivänä istut ylioppilaskuvasi äärellä ja kaipaat haahuilevaa sinua.

Tämä on teille:

Mitä tahansa elämässä teet, älä tee sielullesi vahinkoa.

Mekko: Nelly, kengät: Unisa. Kuvat: Annu Höttönen

Mionetto Valdobbiadene Superiore Di Cartizze D.O.C.G. Dry Luxury

Kuohuviini, Italia

Tähän tekstiin valitsin kuohuvan, koska elämän täytyy ennen kaikkea KUPLIA! Elämän täytyy toisinaan myös olla makeaa, ja tässä viinissä on inahdus kinuskin makua.