Vuoden parhaat pikkujoulut

Kerro joku pikkujoulumuisto, toimittaja pyysi puhelimessa.

Kelasin, kelasin ja vielä kerran kelasin. Turhaan. Minulla ei tullut mieleen ainuttakaan muistoa.

En ole ikinä nähnyt kun työpaikalla toisiaan silmäilleet pekat ja pirkot hiipivät yhteiseen taksiin. En ole nähnyt sitäkään kun yhteisön hiljaisin tapaus yhtäkkiä päättää avautua pomolleen työtuolinsa huonosta ergonomiasta. En näe mitään, koska yleensä lähden kotiin hyvissä ajoin ennen tilanteiden eskaloitumista. 

Sitäpaitsi pikkujouluissa on yleensä jotain ihan vähän ahdistavaa. Ylipäänsä suunnitellut juhlat tuppaavat menemään pieleen. Suunnitelmallisuus luo aina odotuksia ja paineita. Pitää löytää täydellinen glitter -helvetti, täytyy kuoria kuollut ihosolukko kasvoilta, ajaa sääret, tuoksua hyvältä, hommata lapsenvahti ja kaiken päälle rentoutua! Jännitys, odotus, paineet ja pari starttisnapsia voivat sinetöidä illan aivan liian nopeasti.

Juhlatuuli ei synny sormia napsauttamalla. Se ei ala perjantaina kello 20:00, koska kutsussa lukee niin. Väkisin väännetty juhlatuuli muuttuu tuulesta pelkäksi lehmän henkäykseksi. Siksi jätän yleensä juhlat väliin jos ei tee mieli juhlia.

Yksinkertaista ja toimivaa.

Tämän joulun parhaat pikkujoulut vietin viikonloppuna ystävien seurassa. Rauhallinen valmistautuminen kotona, päiväsauna, hyvä kuohuva. Myöhemmin hyvää ruokaa ja vielä parempaa seuraa ystävien kotona. Ei yökerhojen tärykalvoja hakkaavaa hälinää eikä pilkun jälkeisiä pitkiä taksijonoja.

Tällaisista juhlista ei jää toimittajille legendaarisia tarinoita, mutta jätänkin ne hyvillä mielin muiden kerrottavaksi.

Ihanaa joulun odotusta!

 

Blanca Cusiné Gran Reserva 2010

Kuohuviini / DO Pénedès / Penedes, Espanja
Chardonnay, Pinot Noir, Xarel.Io

Tyylikäs, moniulotteinen, kypsän hedelmäinen, pähkinäinen, kukkainen ja jopa hennon hunajainen tuoksu. Sopii hyvin vaaleiden liharuokien kanssa, mutta vielä paremmin juhlatuulen seurana! (viinikellari.com)

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

13 − 3 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.