Ikääntymisessä ei ole mitään kivaa. Se on sieltä ja syvältä. Väitän, että ikääntymistä rakastava ihminen valehtelee. Minä haluan ainakin jämähtää juuri tähän ikään. En halua vanheta ja kuolla vaan hillua tällä planeetalla niin kauan kuin huvittaa.
Ei voi olla liikaa pyydetty.
Sanotaan, että ikä tuo viisautta. Sitä odotellessa olen huomannut itsessäni muita muutoksia. En enää esimerkiksi siedä sekuntiakaan huonoa palvelua. En siedä sitä, että asiakaspalvelija piiloutuu sääntöjen taakse ja kohtelee minua massana. Säännöt on tehty rikottavaksi jos tarve niin vaatii.
Synttärimatka Budapestiin oli vanhenevalle ja hyvää palvelua vaativalle sielulleni tietynlainen ihmiskoe. Jostain syystä kaupunki oli täynnä näkkärinaamoja. Pari kertaa teki mieli syöksyä lattialle kiukuttelemaan kuin karkkihyllyltä herkkuja himoitseva räkänokka.
Kerron esimerkin niin ymmärrät minua hieman paremmin:
Varasin meille täydellisen hotellin, jonka katolla oli aurinkotuoleja ja uima-allas. Mitä muuta ihminen tarvitsee selviytyäkseen vanhenemisesta? Noilla pärjää siihen saakka kunnes tulee jano. Näin sieluni silmin jo hyvissä ajoin ennen matkaa kuinka kilistämme altaan reunalla elämälle. Sille, että polvi edelleen nousee ja mieli on virkeä. Näin laseissa huuruisen kylmää valkoviiniä.
Hiippailimme koko kuuman kesäpäivän kaupungilla kuvia räpsien. Jossain vaiheessa kieli turposi kuivuudesta ja päätimme vetäytyä kattojen ylle maistamaan paikallista Tokaji –viiniä. Loikimme altaalle kuin lehmät kesälautumille: liian innoissaan, utareet hölskyen.
Sitten kohtasimme päivän pahimman pettymyksen: asiakaspalvelijan, joka ei suostunut tekemään poikkeuksia!
Tiskin takana murjottava hapankorppu kertoi tyynen rauhallisesti, että altaalla ei syödä mitään eikä varsinkaan juoda alkoholia. Saksalainen miesjoukko oli nimittäin kaatuillut katolla semmoisessa kännissä, että maineen lisäksi meinasi mennä henki. Saksalaiset pilaavat aina kaiken! Nainen jatkoi, että hän tarjoilee ainoastaan alkoholittomia juomia eli vettä, mehua ja olutta. Kyllä, olutta!
En minäkään ymmärrä.
Nöyrin ja loukatuin mielin ostimme kaksi vesipulloa ja kolistelimme niillä elämälle. Eikä siinä todellakaan vielä kaikki. Viimeisenä päivänä kirjauduimme ulos hotellista ja päätimme viettää jämäajan altaalla päivää paistatellen. Nainen ei kuitenkaan suostunut myymään meille edes vesipulloja, koska olimme jo kirjautuneet ulos hotellista. Janoisten sankareiden piti hänen mielestään laskeutua seitsemän kerrosta alempana sijaitsevaan baariin ostamaan juomista. Viiniä sieltä ei edelleenkään saanut tuoda, koska saksalaiset.
Kokonaisuudessaan viikonloppumme oli täydellinen. Minusta on siis hyvää vauhtia tulossa äkäinen, valittava ja hieman katkeroitunut vanha nainen kun kerron vain ikävistä asioista. Ehkä ensi vuonna olen vihdoin saanut sitä kuuluisaa iän tuomaa viisautta, ja ymmärrän tajuttomien sääntöjen jalon merkityksen.
Sitä odotellessa…
Korut: Evfa Attling, mekko: ba&sh, kuvat: Annu Höttönen
