Terkkuja “lapsiperhehelvetistä”

VAROITUS:

Tämä teksti sisältää sanoja ja lauseita, jotka voivat järkyttää. Niiden tehtävä on kuitenkin viihdyttää, koska ne on kirjoitettu nyt ja aina pilke silmäkulmassa.

Muistatko vielä sen ajan kun hävetti olla ihan tavallinen turisti? Viiden tähden hotellit ja muut turremestat oli kierrettävä kaukaa. Tärkeintä oli kokea jotain aitoo ja erilaista. Piti matkustaa mahdollisimman kauas, mahdollisimman halvalla, mahdollisimman pitkäksi aikaa, mahdollisimman oudoilla lentoyhtiöillä. 

Minä olen kyllästynyt etsimään aitoutta rinkka selässä. Olen nimittäin sitä mieltä, että aitous löytyy ainoastaan ihmissydämestä. Se sydän saattaa loikoilla All Inclusive -hotellin altaalla!

Näin ainakin toivoin kun varasin aamuyön hämärässä pakettimatkan niin sanottuun ”lapsiperhehelvettiin”.

Parikymppisenä ajattelin olevani muita viisaampi. Kohottelin ohueksi nypittyjä kulmakarvojani pakettimatkoille. En voinut kuvitellakaan istuvani pirkkojen ja sakarien kanssa samassa bussissa kohti suomalaisten täyttämää hotellia. Muita ”viisaampi” ei alentuisi väistelemään allasjumppaan vyöryviä ihmisiä ja jäätelöistä tahriintuneita lapsia. Entä retket? Pienissä kreikkalaiskylissä marmeladia myyvät mummot olivat varmasti kulissia. Näyttelijöitä yhtä kaikki!

Meitsi halus jotais sika aitoo!

Sitten minusta tuli äiti. Tarkemmin sanottuna minusta tuli ruuhkavuosien pyörteessä oleva äiti. Sellainen äiti haluaa päästä lomallaan niin helpolla kuin mahdollista. Lupaus valmiista ruuasta ja loputtomasta määrästä jäätelöitä on kuin lupaus iänkaikkisesta elämästä. Sellainen äiti arvostaa valmiita bussikuljetuksia ja lapsille suunnattuja sirkusesityksiä. 

Sellainen äiti ei välitä, vaikka ei mahdukaan uima-altaaseen. Se kun on täynnä lapsia ja heidän puhallettavia ilmapatjojaan. Sellainen äiti ostaa omalleen kaksimetrisen patjan sekä uimarenkaan, joka näyttää donitsilta. Miksi? Koska donitsit ovat nyt in. 

Sellainen äiti haluaa olla vähän in.

Siinä minä istuin All inclusive -hotellin altaalla ja join haaleaa valkoviiniä muovimukista. Viini oli itseasiassa oikein hyvää. Laskin muuten, että yksi turisti kuluttaa noin 10 muovimukia päivässä. Hotellin noin tuhat asukasta kuluttaa siis 10 000 muovimukia päivässä. Kreetalla sesonki puolestaan kestää ainakin viisi kuukautta. 

Lyhyelläkin matematiikalla voi päätellä, että luonto ei kiitä.

Välillä hain pitsan, jonka Georgios oli juuri valmistanut autenttisessa kiviuunissaan. Tai sitten hän haki sen suoraan pakastealtaasta.

Aivan sama!

Mekko: Jen´s Pirate Booty, Jasmine. Mekko löytyi Amada Storesta! Koodilla JENNI2018 saat sieltä -20% kaikista vaatteista!

Enjoy!

You may also like

7 comments

  1. Heippa! Missäpäin kreetaa olitte? Sinne liput loppusyksystä mutta tavoistamme poiketen tällä kertaa jää ihanaakin ihanempi all inclusive kokematta

    1. Moikka! Oltiin Haniasta semmoisen 20 min. päässä Tuin lomakohteessa. Hotellin nimi oli Caldera beach 🙂

  2. Oi ihanaa, elämän ensimmäinen all inclusive -matka Mallorcalla lapsiperheille suunnatussa, ihanan näköisessä resortissa odottaa ensi kuussa! Mä niiiiiin odotan! 😀 😀 Kyllä niitä toisenlaisiakin reissuja on ehditty tehdä ja varmasti vielä edessäkin, mutta nyt on todella tämän aika 🙂

  3. Mulla ei ole vielä lapsia, mutta masennuksen, paniikkihäiriön ja OCD myötä olen alkanut haaveilla pakettimatkasta! 😀 Kaikki suunnittelu ja itse hääräily tuottaa tällä hetkellä liikaa stressiä ja aiheuttaa itkukohtauksen, joten mitä valmiimpi paketti sen parempi. Parannuksen jälkeen ehtii taas leikkiä spessumpaa ihmistä! 😀

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

six + 10 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.