Täsä mää ny ole, sanoi loma ja levitti käsiään kohti aurinkoa. Tuijotin sitä epäuskoisena. Nytkö se oli siinä, edessäni? Olinhan minä odottanut pitkään ja hartaasti. Olin unelmoinut sen saapumisesta. Siitä, miltä se tuntuu. Silti se yllätti minut kuten talvi yllättää autoilijat.

Jäykistyin.

Kui sää tommottos stressaantunu ole, se kysyi ja asetteli elohopean hellelukemalle. Sitten se kumitti taivaalta pilvet ja repi kalenterini pieneksi silpuksi. Se hieroi hartioitani ja siveli kuivahtanutta ihoani maitomaisella tuulella. Onk tää nyt hyvä, se kysyi ja asettautui riippumattoon seuraavaksi neljäksi viikoksi. 

Tää on erittäin hyvä! Vaikka en ymmärräkään miksi loma puhuu tarinoissani turkua?

Viimeinen työviikko imaisi jäljellä olevat mehut muutenkin rajallisesta aivokapasiteetistani. Todistin jälleen, että paine kasvaa ennen purkautumista. Minä purkauduin kuntosalilla. Treenasin kuin hullu. Rautaa nousi viimeisen työviikon aikana enemmän kuin koko talvena yhteensä. Miksi? Koska jokainenhan tietää, että viikossa pääsee bikinikuntoon -ainakin mentaalisesti.

Millä muulla kuin mentaalisella bikinikunnolla on muuten oikeasti väliä?

Viimeisen radiolähetyksen jälkeen tuli outo olo. Jäin haahuilemaan työpöytäni ympärille kuin huomionkipeä kissa. Siivosin pöydän, tyhjensin sähköpostin ja tein kirjoista ja lehdistä täydellisiä pinoja. Hinkkasin pöytään tullutta mustekynän jälkeä kuin maaninen psykopaatti. Jännä, että se ei aikaisemmin häirinnyt minua tippaakaan. Yritin saada maailman valmiiksi ennen kesälomaa!

Se nyt on sama kuin yrittäisi kantaa valoa pimeyteen säkillä.

Ihan kivasti on mennyt, vaikka maailma ei valmistunutkaan ajoissa. Olen nukkunut pitkään, juonut aamukahvia ja mennyt takaisin nukkumaan. Olen käynyt vähän merellä ja pelännyt aaltoja. Olen syönyt ravintoloissa ja pyrkinyt kaikin tavoin tuhoamaan viimeisen työviikon treenaamisen. Se on lomalla sallittua.

Tiärävaik suuntaisin seuraavaksi Turkuun, josta loma on selkeästi kotoisin. 

Parin ensimmäisen lomapäivän aikana olen kerennyt koluta muutaman esittelyn arvoisen ravintolan. Suosittelen, jos satut piipahtamaan pääkaupunkiseudulla.

Saaristoravintola Paven

Suomen saaristo on täynnä toinen toistaan sympaattisempia ravintoloita. Saaristoravintola Paven sijaitsee Espoon saaristossa, ja sinne pääsee näppärästi yhteysveneellä. Ravintolan ympärillä on kallioita ja pieni hiekkaranta.

Ravintola Saari

Sirpalesaari sijaitsee kivenheiton päässä Kaivopuistosta. Älä kuitenkaan yliarvioi uimataitojasi vaan matkusta sinne yhteysveneelle. Se poimii matkustajat kahvila Carusellin edestä. Jos sää sallii, syö terassilla. Maisemat ovat auringon laskeutuessa upeat!

Kuvat: Jussi Heikelä