Tähän on tultu!

Tekstin alla ale-koodi kelloon!

En pidä to do -listoista. En edes kauppalistoista. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että niiden tekeminen on järkevää. Kerran ajattelin, että muistan kyllä ostaa yhden maitopurkin ilman kauppalistaa. Ostin ainoastaan neljä pakastepitsaa. Joku kiteytti sen somessa varsin näppärästä: On ärsyttävää kun lähtee ostamaan luomuvihanneksia ja kotona huomaakin niiden olevan aivan tavallisia munkkeja.

Tiedän, että toisinaan ihminen tarvitsee listoja. Olen kyllä lukenut ajankäytön raamatun eli Anna Perhon Antisäätäjän. Kirjan mukaan fiksu ajankäyttäjä ei keskity siihen, mitä hän haluaa. Hän keskittyy siihen, mitä hän haluaa eniten.

Minä tiedän mitä kesältäni haluan eniten. Siksi teen ensimmäistä kertaa elämässäni kesäloman to do -listan. Maistan hieman oksennusta suussani. Tähänkö on todella tultu?

Minusta on aina tuntunut siltä, että listat sitovat liikaa. Ne suorastaan käskevät. En pidä käskemisestä. En edes silloin kun käsken itse itseäni.

Se on kyllä ääneen sanottuna todella outoa…

Listat estävät spontaanin ajattelun! Ne pakottavat kävelemään karkkihyllyn ohitse kohti hevi-osastoa. Ne saavat ihmisen toiminaan kuin robotti. Siksi ne ovatkin niin tarpeellisia. Spontaani ajattelu voi nimittäin syöstä vararikkoon ja kadotukseen. Sinne minä en halua, koska käsittääkseni kadotuksessa ei kerry vuosilomia.

Ja minä puolestani olen niin loman tarpeessa!

Siksi orjuutan itseäni ja teen kesäloman listan. Sellaisen, jota oikeasti haluan noudattaa. Listan, joka palauttaa fokuksen tärkeimpään asiaan: siihen, mitä haluan tehdä kaikkein eniten.

Tässä se tulee! Outoa, mutta olen tästä jopa hieman innoissani.

  1. Lue! Mielellään kirjoja, koska sanomalehdissä on niin paljon sontaa. Ei ole väärin tarttua tuhannetta kertaa Anna-Leena Härkösen novellikokoelmiin. Ne eivät nimittäin ole mitään kertakäyttökamaa. 
  2. Muista aurinkovoide! Tiedän, että jossain vaiheessa sinusta tuntuu, että haluat ruskettua. Ajattelet, että voisit saada pronssisen pinnan kuten Salma Hayekilla. Sillä hetkellä sinusta tuntuu, että aurinkovoide estää ruskettumisen. Ei estä! Eikä sinusta ikinä tule Salmaa! Ilman aurinkovoidetta sinusta tulee maksaläiskillä vuorattu rusina. Piste. 
  3. Pukeudu kesämekkoon! Ostit kaapit täyteen kesämekkoja jo maaliskuussa. Unelmoit niistä lämpimistä kesäpäivistä, jolloin tukka ja mekko hulmuten nautit kylmää valkkaria kaupungin trendikkäimmällä terassilla (minulla ei ole muuten aavistustakaan missä sellainen sijaitsee). Lämpimän sään koittaessa näet peilistä vain valkoiset jalkasi ja niissä pullistelevat siniset suonet. Päätät pukeutua farkkuihin. Syyskuussa tunget maaliskuussa ostamasi kesämekot hintalappuineen odottelemaan ensi vuotta. Se. Ei. Ole. Järkevää.
  4. Nuku! Tee sitä myös aurinkoisina päivinä. Tee sitä ulkona. Tee sitä keskellä päivää. Tai vaikka heti herättyäsi. Sinä päätät mihin elämäsi minuutit käytät. Väsyneenä et ainakaan saa niistä minuuteista mitään irti.
  5. Älä tee kauppalistoja! Lomalla ei tarvitse olla järkevä. Syö se jäätelö. Eksy ihan rauhassa kyykistelemään karkkiosastolle.
  6. Juo viiniä! Tarvitseeko tätä edes perustella?

Kello: Daniel Wellington (kaupallinen yhteistyö). KOODILLA JENNI15 saat -15% alennusta kaikista tuotteista sivulla www.danielwellington.com. Alennuskoodi on voimassa 22.7.2018 saakka. Kuljetus on ilmainen maailmanlaajuisesti! 

 

50° Riesling 2016 hanapakkaus

RIESLING

Tähän tunnelmaan sopii sivistynyt tönikkä. Toisin kuin usein ajatellaan, hanapakkauksista löytyy erittäin laadukkaita viinejä. Tässäpä yksi niistä. Ei lopu kesken. Ainakaan heti.

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

eleven − 2 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.