Puhelimeni soi kesken radiolähetyksen. Poikani tiedusteli ensimmäistä kertaa, voisiko hän mennä heti koulun jälkeen jalkapallokentälle pelaamaan. Muutkin menisivät.

Tiesin, että tämä hetki koittaa joskus. Silti se tuli aivan liian aikaisin. Se yllätti niinkuin lumisade yllättää autoilijat. 

Suhtauduin pyyntöön maltillisesti: 

”Mutta sinne kentälle mennessä on se kauhea RISTEYS! Eikä sulla ole mitään eväitä! Eikä vettä! Pelatessa tulee varmasti jano! Eikä siellä ole vessaa! Entä jos tulee vessahätä! Laita viesti kun olet ylittänyt sen KUOLEMANRISTEYKSEN! Kenenkään kyytiin ei sitten mennä vaikka takapenkillä olisi kuinka söpö koiranpentu tahansa! Ja jos liikut kentältä, SOITA!”