Unohdan monta asiaa elämässäni, mutta tuliaiset muistan varmasti hautaan saakka. Kerran sain Kanariansaarilta tuliaiseksi vaaleanpunaisen korurasian, johon oli taiteiltu nimeni ja pari kirsikan kukkaa. Rakastin korurasiaa, mutta tykkäsin ensimmäisestä poikaystävästäni vieläkin enemmän. Annoin rasian hänelle. Seitsemänvuotiaana ajattelin, että sen suurempaa rakkaudenosoitusta ei ole olemassakaan.
Mervi laittoi minulle palautetta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.
”Ihan karsee tyyppi olet”, hän kirjoitti.
Minua nauratti. Sitä reaktiota Mervi tuskin olisi toivonut. En pahoittanut mieltäni pätkääkään. Lähinnä tunsin sääliä Merviä kohtaan.
Näin sieluni silmin hieman väsähtäneen Mervin. Hän istui laskuhumalassa sänkynsä laidalla ja tuijotti kännykästä kuvaani. Viha siirtyi kädestä kohti aivoja ja saavutti vihdoin sydämen. Mervi päätti käyttää hänelle annettuja elämän minuutteja palautteen antamiseen.
Toivottavasti kulutettu aika oli sen arvoista. Toivottavasti Mervi sai pahaan oloonsa pienen pilkahduksen iloa. Suon sen hänelle. Ilomielin.
