Paljastuksia, osa 1

Levisten saapumista Raaheen odotettiin kuin kuuta nousevaa. Kirsi taisi olla ensimmäinen raahelainen, jolla oli Levikset. Yhtenä ihan tavallisena aamuna hän tallusteli koulun käytäviä viisnollaykkösissä. Vannon, että koko koulu vähän kohahti.

Kirsi oli käynyt Helsingissä.

En oikein tiennyt Leviksistä mitään. Silti halusin ne. Halusin olla kuin Kirsi. Halusin olla cool! Vanhempani olivat tosin sitä mieltä, että 400 markkaa yksistä farkuista on aivan liikaa. Väsytystaktiikkani kuitenkin toimi, ja lähdimme kaupunkiin etsimään Leviksiä. Olin kuullut huhuja, että niitä saattaisi löytyä jommastakummasta kaupasta. 

Continue Reading

Ajatuksia vessan seinältä

Siinä se jälleen luki. Naisten vessan seinässä. Istuin pöntöllä ja tuijotin tekstiä, joka oli vuosien saatossa muuttunut elämän ohjenuorasta ontoksi ja lapselliseksi ajatukseksi.

”Live fast, die young”

Elä nopeaa elämää, kokeile kaikkea, älä vaan jämähdä! Kuole nuorena ja kokeneena, älä vanhana ja kokemattomana. Pitkä elämä on niin nähty. Vanhuus on perseestä. Lyhyt ja tapahtumarikas elämä on avain onnellisuuteen. Tätä se teksti kutakuinkin tarkoittaa. 

Continue Reading

Kun Jenni permanentin otti…

Hyviä miehiä on harvassa. Hyviä kampaajia vielä harvemmassa.

Näin se vaan menee. Kun kerran löydät hyvän kampaajan, sinusta tulee fanaattinen. Pelkäät hänen kuolemaansa enemmän kuin omaasi. Täriset kun hän kertoo suunnittelevansa muuttoa toiseen kaupunkiin. Hän on ainoa, joka tajuaa, että ”tehdään jotain uutta ja kreisiä”  tarkoittaa oikeasti parin sentin tasoitusta latvoista.

Kampaajan vaihtaminen on rinnastettavissa parisuhteen päättämiseen.  Jos vaihdat kampaajaa, tulee sinun vältellä hiussalongin ympäristöä ja muitakin paikkoja, joissa exäsi voi mahdollisesti liikkua.

Continue Reading