Ihmisen on hyvä olla toisinaan jännän äärellä. Tähän saakka olen päättänyt mielivaltaisesti blogini sisällöstä. Kirjoittanut milloin mistäkin. Onnekseni aiheet ovat miellyttäneet suurinta osaa teistä. Osa ei ole suostunut purematta nielemään ajatuksiani. Kiitos myös siitä. Olette nimittäin sen verran älykästä sakkia, että perustelunne ovat saaneet minut hiomaan omiani.
Ainakin sillointällöin.
Nyt olen kuitenkin sen kuuluisan jännän äärellä. Kysyin nimittäin Instagramissa, mistä asioista haluaisitte minun kirjoittavan. Mullistava ajatus, I know. Sain hirmuisen määrän mahtavia ideoita. Suurin osa niistä käsitteli kauneutta, sisustusta ja arkielämää.
Otan haasteen vastaan!
Tässä toivepostaus numero 1. Esittelen arkimeikkini kulmakivet, tuotteet, jotka ovat osoittautuneet pettämättömiksi kumppaneiksi.