Menee tunteisiin…

En muista milloin viimeksi olisin nukkunut kuin tukki. Viime viikonloppuna se kuitenkin tapahtui.

Näin pitkiä ja polveilevia unia, koska yksikään ääni ei havahduttanut minua hereille. Se ei ole mahdollista Helsingissä, jossa raitiovaunut rämisevät ja kerrostalon seinien läpi kuuluu kun naapuri vetäisee vessan. Se on mahdollista lapsuudenkodissa, jossa yöllä kuulee vain peltojen ja metsän välissä lepäävän hiljaisuuden.

Kuinka kaipasinkaan taas kotiin.

Continue Reading

Yllätysvieraita, oh Lord!

Suomalaiset kyläilevät toistensa luona koko ajan vähemmän. Helsingin Sanomien artikkelin mukaan kyläily on vähentynyt jo 40 vuotta. Syy saattaa löytyä kotihäpeästä. Ajattelemme, että kodin täytyy näyttää siistiltä kun vieraat saapuvat.

Hesarin juttua lukiessa muistin kuinka paljon vihaan yllätysvierailuja. Sitä kun keskellä lauantaipäivää ovikello soi. Kuulostaako tylyltä?

Annas kun selitän…

Continue Reading

Paljastuksia, osa 2

Pariisin lentomme lähti aamulla aivan liian aikaisin. Herätyskello piippasi jo neljältä. Kohmeisin silmin selailin päivän uutisia puhelimesta. Sitten näin jotain tuttua…

Tiedätkö sen tunteen kun näet oman naamasi uutisissa ennen aamu neljää?

Yritin tarkentaa katsettani ja korjailla silmälasieni paikkaa. Todellako näin kuvassa minut ja veljeni? Vai oliko tämä vielä unta? 

Continue Reading

Paljastuksia, osa 1

Levisten saapumista Raaheen odotettiin kuin kuuta nousevaa. Kirsi taisi olla ensimmäinen raahelainen, jolla oli Levikset. Yhtenä ihan tavallisena aamuna hän tallusteli koulun käytäviä viisnollaykkösissä. Vannon, että koko koulu vähän kohahti.

Kirsi oli käynyt Helsingissä.

En oikein tiennyt Leviksistä mitään. Silti halusin ne. Halusin olla kuin Kirsi. Halusin olla cool! Vanhempani olivat tosin sitä mieltä, että 400 markkaa yksistä farkuista on aivan liikaa. Väsytystaktiikkani kuitenkin toimi, ja lähdimme kaupunkiin etsimään Leviksiä. Olin kuullut huhuja, että niitä saattaisi löytyä jommastakummasta kaupasta. 

Continue Reading