Radiossa soi ”Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo. Sieltä vaan mä rauhani saan…”.
Eletään kesäloman viimeistä päivää. Olo on haikea ja epävarma. Mitä syksy tuo tullessaan? Jaksanko ottaa kaiken vastaan?
Tuntuu, että en ole vielä valmis arkeen.
Istun Raahessa sijaitsevan lapsuudenkotini keittiössä. Takassa on tuli. Poika pelaa Nintendoa, isä häärii omiaan ja äiti ratkoo ristikkoja. Pooki raikaa: ”Metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän…”.
Täsä mää ny ole, sanoi loma ja levitti käsiään kohti aurinkoa. Tuijotin sitä epäuskoisena. Nytkö se oli siinä, edessäni? Olinhan minä odottanut pitkään ja hartaasti. Olin unelmoinut sen saapumisesta. Siitä, miltä se tuntuu. Silti se yllätti minut kuten talvi yllättää autoilijat.
Jäykistyin.
Kui sää tommottos stressaantunu ole, se kysyi ja asetteli elohopean hellelukemalle. Sitten se kumitti taivaalta pilvet ja repi kalenterini pieneksi silpuksi. Se hieroi hartioitani ja siveli kuivahtanutta ihoani maitomaisella tuulella. Onk tää nyt hyvä, se kysyi ja asettautui riippumattoon seuraavaksi neljäksi viikoksi.
Tää on erittäin hyvä! Vaikka en ymmärräkään miksi loma puhuu tarinoissani turkua?
Tekstin alla ale-koodi kelloon!
En pidä to do -listoista. En edes kauppalistoista. Kokemus on kuitenkin osoittanut, että niiden tekeminen on järkevää. Kerran ajattelin, että muistan kyllä ostaa yhden maitopurkin ilman kauppalistaa. Ostin ainoastaan neljä pakastepitsaa. Joku kiteytti sen somessa varsin näppärästä: On ärsyttävää kun lähtee ostamaan luomuvihanneksia ja kotona huomaakin niiden olevan aivan tavallisia munkkeja.
Tiedän, että toisinaan ihminen tarvitsee listoja. Olen kyllä lukenut ajankäytön raamatun eli Anna Perhon Antisäätäjän. Kirjan mukaan fiksu ajankäyttäjä ei keskity siihen, mitä hän haluaa. Hän keskittyy siihen, mitä hän haluaa eniten.
Minä tiedän mitä kesältäni haluan eniten. Siksi teen ensimmäistä kertaa elämässäni kesäloman to do -listan. Maistan hieman oksennusta suussani. Tähänkö on todella tultu?
