Minulla on harvoin kiire, mutta sinä aamuna oli. Kotiavaimet olivat hukassa ja kaikki lempivaatteeni likavaatekorissa.

Niitä aamuja.

Vilkaisin lämpömittaria, joka oli vajonnut yhtä alas kuin minä elämässäni. Tarvitsin siis kaulahuivin. Pitkällisen etsimisen ja alati kasvavan kiireen keskellä tajusin huivini lojuvan kuivausrummussa. Repäisin sen Salama McQueenina kaulaani ja katosin pakkaseen.

Laahustin katse maassa kohti radiostudiota ja ihmettelin ihmisten katseita. Varsinkin miesten. Suomessa nainen ei ole tottunut saamaan ”silmää”, mutta sitä minä vaan sain keskellä hämärää ja pakkaselta tuoksuvaa Helsinkiä.

Erottajan risteyksessä joku hymyili minulle. Se oli liikaa. KUKAAN ei hymyile Suomessa ennen lounasaikaa! Jokin oli pielessä, mutta mikä?