Kaupallinen yhteistyö Visit Saimaa
Muistan Saimaasta kaksi merkittävää asiaa: Nestori Miikkulaisen ja juhannuksen 1992. Miikkulaisesta tuli poikamiehenä sukunsa viimeinen ja juhannuksesta -92 elämäni paras. Muistan elävästi kun asuntoautomme kurvasi varakkaiden tuttavien mökille. Siellä juotiin ruuan kanssa viiniä (meillä ei koskaan) ja kilisteltiin iloisesti (meillä ei koskaan). Sain perheeltä muistoksi sateenvarjon, jonka kahva oli sullottu täyteen karkkia. Isä nappasi lahjan luovutuksesta kuvan. Näytän kuvassa siltä kuin olisin voittanut lotosta. En ollut koskaan nähnyt mitään niin oivaltavaa: KAHVA TÄYNNÄ KARKKIA!
Nestori Miikkulaisen muistan siksi, että veljeni ristittiin aikoinaan Nestoriksi. Nimi ei miestä pahenna, mutta pelkäsin ennettä.
Nyt, vuosia myöhemmin, on aika palata rikospaikalle Visit Saimaan kutsumana. Matka alkaa Helsingin rautatieasemalta. Juna nytkähtää kohti Mikkeliä. Sekamelska ja aseman kirpeän tuoksuiset nurkat jäävät taakseni.
Tunnelma ei voi kuin parantua.
Muutamaa tuntia myöhemmin helteessä marinoitu juna saapuu Mikkeliin, josta jatkamme autolla Narniaan. Paperilla paikan nimi on Tertin kartano, mutta rehellisesti sanottuna se tuntuu Helsingin vilskeen jälkeen taivaalta. Vehreän maalaismaiseman keskellä seisoo ylväs ja samalla vaaleanpunaisen herkkä kartano 1500 -luvulta. Piharakennuksessa on puolestaan muutama huone, joissa rauhaa ja kulinaristisia nautintoja kaipaava kaupunkilainen voi vetää henkeä ympäri vuoden.
Huomaan toistelevani lausetta: ”Tänne haluan tulla uudelleen”.
Jatkamme matkaa kohti ensimmäistä majapaikkaa. ”Maja” tosin on täysin alimitoitettu ilmaisu Halla Resortista. Nature & Design -rantahuvila on heittämällä kaunein huvila, jossa olen yöpynyt. Moderni suunnittelu, ylellinen varustelu viinikaappeineen sekä oma laituri eivät varsinaisesti saa kaipaamaan raitiovainujen kolinaa.
Lämmitämme saunan, avaamme pullon viileää valkoviiniä. Tähän todella voisi tottua.
Anttolan aamu valkenee aurinkoisena ja lämpimänä. Herään jo kuudelta. Kääriydyn kylpytakkiin ja tallustelen paljain jaloin tervehtimään tyynenä kimmeltävää Saimaata.
”Tänne haluan tulla uudelleen…”
Seuraavaan majapaikkaan koukataan Savonlinnan kautta. Jos mahdollista, uusiin kaupunkeihin kannattaa tutustua myös vesiltä käsin. Päätämme hypätä laivaan, joka kierrättää meitä tunnin kaupungin ympärillä. Kurvaamme niin läheltä Olavinlinnaa, että tekisi mieli hipaista historiallista muuria.
Toisen yön vietämme Hotelli Punkaharjussa. Elohopea kipuaa lähelle kolmeakymmentä astetta, joten päätämme ohittaa ohjelmassa olleen sieniretken ja keskittyä elämästä nauttimiseen varjoisalla terassilla.
Illallinen katetaan hotellin torniin, jonne johtavat jyrkät kierreportaat saavat minut säälimään tarjoilijaamme. Paikka on kuin sadusta. Nautimme korkeuksissa yhden elämäni parhaista illallisista samalla kun hotellin alakerrassa juhlitaan häitä.
Illallisen jälkeen vetäydymme rantasaunalle ja pulahdamme Saimaan kirkkaaseen veteen. Ilta on tyyni ja sauna lämmin. Poreallas kuplii kutsuvasti.
Yö Keisarinnan sviitissä maistuu makealta. Aamulla etsin pehmeän peiton tuoteselostetta, koska samanlaista ylellisyyttä on saatava kotiinkin. Avaan parvekkeen ovet ja mietin kuinka kauniilta täällä näyttääkään syksyllä kun puut alkavat muuttaa väriään.
”Tänne haluan vielä uudelleen!”
Elämän tärkein luonnonvara on aika, joka valitettavasti kuluu yleensä liian nopeasti. Niin nytkin. Hyvästelemme Punkaharjun ja aloitamme matkan kohti Mikkeliä – parin pysähdyksen taktiikalla tietenkin.
Ensin kurvaamme taidenäyttelyyn, jossa taiteilija Johanna Oras on meitä vastassa. Sen jälkeen suuntaamme TeaHouse of Wehmais -luomuravintolaan, jossa ruokaa ei syödä siihen sopivan viinin vaan teen kanssa!
Junassa kelaan viikonlopun tapahtumia. Sain tutustua suurisydämisiin ihmisiin ja omasta sydämestäni jätin osan Saimaalle. Loput täytin tuoreilla muistoilla.
Nyt jos koskaan on aika matkustaa kotimaassa. Väitän etten ole ainoa, jonka toinen jalka oli ennen korona-aikaa jatkuvasti Helsinki-Vantaan terminaaleissa. Nyt asiat ovat toisin. On aika tukea suomalaisia yrittäjiä, tutustua tähän maahan entistä paremmin. Se pitää nimittäin sisällään sellaisia helmiä kuin Saimaa…
…jonne todellakin palaan takaisin!
Kuvat: Jenni Alexandrova ja Annette Tamminen
Style: Annette Tamminen
