Pitelen kädessäni pientä kollageenipussia. Tässäkö on vastaus? Pääsenkö tämän aineen avulla eroon syvenevistä ilmejuonteistani? Tuleeko ihostani kimmoisampi? Mainokset lupaavat, että aine vähentää myös selluliittia.
Yeah rigt, ajattelen ja sekoitan jauheen lasilliseen viileää vettä.
Kulautan veden kurkkuuni. Näin tulen tekemään seuraavan kahdeksan viikon ajan. Joka ikinen aamu. Se ei tuota ongelmia, koska tunnollisuus on toinen nimeni.
Kollageeni on nyt kaikkien huulilla. Miksi? Siksi, koska se on yksi ihon tärkeimmistä rakennuspalikoista. Ikään kuin liima, joka pitää ihon kasassa. Kollageeni hupenee siinä vaiheessa kun mittariin tulee 25 vuotta. Pikku hiljaa ihon tukirakenne heikkenee ja se alkaa rypistyä. Samalla käsivarsiin ja reisiin muodostuu enemmän selluliittia.
Kollageenilisän tarkoituksena on auttaa ihoa ikään kuin rakentumaan uudelleen. Siksi sen uskotaan poistavan ryppyjä ja selluliittia. Eikä pelkästään uskota. Asiaa on myös tutkittu.
Kuulostaako hyvältä? Niin minustakin. Siksi otin vastaan kahdeksan viikon Oslo skin lab – testijakson. Otin testijakson vastaan hyvillä mielin, koska nimenomaan tätä kollageenivalmistetta on tutkittu. KIiinisissä tutkimuksissa on mitattu, miten aine vaikuttaa koehenkilöihin tietyn ajan sisällä. Saatiin selville muun muassa se, että kahdeksan viikon käsittelyn jälkeen ryppyjen syvyys väheni keskimäärin 20 prosenttia.
Nyt testijakso on ohi. On aika ottaa peili käteen ja tuijottaa tuloksia – vai onko niitä? Vähenikö selluliitti? Entä rypyt?
Omaa naamaa on vaikea arvioida. On hankala tietää, näyttääkö naama sileämmältä hyvin nukutun yön vai kollageenin takia. Onko ryppyjä madaltanut veden juominen, ulkoilu tai ehkä uusi kasvovoide? Toisaalta, en ole muuttanut elämääni mitenkään viimeisen kahdeksan viikon aikana. Olen ainoastaan lisännyt rutiineihin Oslo skin labin kollageenijauheen.
Tällä matematiikalla uskallan siis väittää, että muutokset johtuvat siitä.
Suurin muutos tapahtui kasvojeni ihossa. Normaalisti se on kuivan oloinen ja näyttää yhtä janoiselta kuin olohuoneen nurkkaan unohdettu kaktus. Nyt, kahdeksan viikon testijakson jälkeen, ihoni on paremmassa kunnossa. Kavereiden kesken olen käyttänyt adjektiivia ”pumpattu”. Siltä iho nimittäin tuntuu -ja ehkä jopa hieman näyttääkin.
Entä selluliitti? Tähän on hankalampi löytää selkeää vastausta. En nimittäin tuijottele pakaroitani suurennuslasilla. Eikä sinunkaan pitäisi! Selluliitti on osa monen naisen elämää, joten sen voivottelemiseen käytetty energia kannattaa suunnata muualle. Jotain muutosta on kuitenkin tapahtunut. Personal trainerini nimittäin totesi yksi aamu, että käsivarsistani on hävinnyt ”höttö”.
Käyttämäni kollageeni on siis sellaista, että se vaikuttaa tutkimusten mukaan nimenomaan juonteisiin ja selluliittiin. Täytyy todeta, että vaikuttaa se muuhunkin. Kynteni eivät ole koskaan näyttäneet näin hyviltä. Myös tukka on aikaisempaa elinvoimaisempi ja sileämpi.
Aionko jatkaa kollageenin käyttöä vaikka kahdeksan viikon yhteistyö loppuu tähän päivään? Hyvin todennäköisesti aion.
<3
Kiinnostuitko tuotteesta? Voit vielä lähteä testaamaan kollageenijauhetta alennuksellani. Klikkaa tästä linkistä niin saat ensimmäisen pakkauksen puoleen hintaan.
Yhteistyössä kahdeksan viikon testijakson ajan: Oslo skin lab
2 comments
Ihanaa kun kerroit tästä, olen aiemminkin törmännyt kyseiseen tuotteeseen, mutta en ole ”uskaltanut” kokeilla, kun ei ole ollut kokemuksia muilta. Vaikutat kuitenkin niin aidolle ettet kehuisi tuotetta, mikäli et oikeasti olisi sitä mieltä. Hyvää syksyä! 🙂
Kiitos! Ja todella, kirjoitin täysin rehellisesti miltä minusta näyttää ja tuntuu. Olen myös itse aina skeptinen ja seuraan vain niitä vaikuttajia, joiden sanaan uskon.