Paljastuksia, osa 2

Pariisin lentomme lähti aamulla aivan liian aikaisin. Herätyskello piippasi jo neljältä. Kohmeisin silmin selailin päivän uutisia puhelimesta. Sitten näin jotain tuttua…

Tiedätkö sen tunteen kun näet oman naamasi uutisissa ennen aamu neljää?

Yritin tarkentaa katsettani ja korjailla silmälasieni paikkaa. Todellako näin kuvassa minut ja veljeni? Vai oliko tämä vielä unta? 

Totta se kuitenkin oli. Seiskaan oli kuulemma tulvinut vinkkejä, joiden mukaan Poliisit -sarjan Tommi on veljeni. Lehti oli bongannut meissä myös yhdennäköisyyttä. Yksi yhdistävä tekijä oli ristiverisyys.

Myönnän kaiken. Tämä on täyttä totta. Tommi on seitsemän vuotta vanhempi veljeni. Eikä siinä vielä kaikki! Haluatko lisää paljastuksia?

Saamasi pitää!

Ensinnäkin Tommi on maailman ihanin veli. Hän on itse rauhallisuus, johon luotan enemmän kuin omaan itseeni. Las Vegasin ampumavälikohtauksen sattuessa soitin evakosta ensimmäisenä hänelle. Koin, että siihen saumaan veljen rauhallinen ääni on parasta maailmassa.

Enkä muuten ollut väärässä.

Kerron vielä lisää! Älä siis ihmeessä soita vinkkejä Seiskaan vaan lue faktat täältä. Minulla on nimittäin lisää sisaruksia. Meidän perheen vanhin lapsi on isosiskoni, luonnonlapsi, joka selviäisi suvereenisti elämästä ilman älypuhelinta. Siitä pitäisi muuten myöntää tänäpäivänä palkinto! Tai ainakin tehdä reality-ohjelma!

Sitten on pikkuveli, iltatähti. Rakkaani. Lapsuudessa huoneessani oli 80 senttiä leveä sänky, johon hän kömpi aina yön pikkutunneilla. Otin hänet (muistaakseni) ilomielin vastaan. Ennenkaikkea muistan sen turvallisuuden tunteen kun ei tarvinnut nukkua yksin.

Päivisin toki riitelimme.

Minua ärsytti, että hänen piti päästä huoneeseeni juuri silloin kun jaoimme salaisuuksia ystävieni kanssa. Harmikseni broidi oli niin suloista laatua, että ystävät eivät halunneet jättää häntä oveni ulkopuolelle.

Ehkä meistä tuli juuri siksi niin läheisiä.

Ajalla on käsittämätön kyky kullata muistot. Toki muistan sen kun isoveljeni haukkui luovin sanakääntein lempinukkeani. Nuken nimi oli Mauriz, mutta hänen käsittelyssään siitä tuli Mauriz Kaljupää! Nimestä loukkaantuneena piirsin nukelle kuulakärkikynällä hiukset. Suorien hiusten lisäksi taiteilin sekaan pari kiehkuraa. Ihan kuin itsellänikin.

Paljastan vielä tärkeimmän.

Rakastan sisaruksiani yli kaiken. Olen heistä äärimmäisen iloinen. Tätä Seiskan kertomaa uutista en itsessäni häpeä. Tämä ei ole luuranko kaapissani.

Kuvat: Jussi Heikelä

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *