Yhteistyössä Olympus
Muistan sen maagisen hetken pimiössä. Painoin paperin veden alle. Sen jälkeen tuuditin sitä yhtä varovasti kuin lasta uneen. Ensin näin ääriviivat. Sitten kokonaisen hahmon. Siirsin kuvan seuraavaan vesiastiaan henkeäni pidätellen. Tulisiko kuvasta tarkka? Ehkä kamera hieman tärähti? Vihdoin naisen kasvot piirtyivät tarkkana paperille.
Onnistumisen hetkellä tajusin, että valokuvaaminen on parhaimmillaan taidetta.
Yhteistyö: Maria Casino
Yksikään tavara maailmassa ei anna minulle matkustamisen tuomaa nautintoa. Lähtemisessä on vain jotain maagista. Ehkä siksi, että tietää tulevansa takaisin. Ilman turvallista kotia matkustaminen voisi tuntua pakomatkalta.
Muistan aina sen kutkuttavan tunteen kun istuin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Kone suuntasi 90-luvun alkupuolella – yllätys, yllätys – Kanarialle. Lentoemännät näyttivät jumalattarilta, joilla oli kaikki valta maailmassa. He hymyilivät, tarjosivat juomia ja toivat minulle värityskirjan lentomatkan ratoksi.
En ole koskaan värittänyt niin tarkasti kuin silloin.
Elämäni toinen vlogi! Kiitos tuhannesti kaikista palautteista, joita sain ensimmäisen vlogin jälkeen. Otan niitä erittäin mielelläni vastaan myös nyt!
Enpä olisi vielä muutamia vuosi sitten uskonut, että suomen kieli rikastuu uudella sanalla. Nyt se on kaikkien huulilla. Heh, sanoinko tosiaan huulilla?
Totta se on. Suomen ensimmäinen seksinukkebordelli on avannut ovensa. Helsinkiläiseen lähiöön avatun bordellin isäntänä häärii vaginahieroja Antti Kurhinen.
Kyllä, myös sana häärii saa tässä yhteydessä kaksimielisen merkityksen.
Kädet hieman tärisevät. Ääni värisee. Istun keittiön pöydän äärellä ja tuijotan tietokonetta poikani kanssa. Hän neuvoo. Minä kuuntelen. Olen juuri julkaisemassa ensimmäisen YouTube -videon.
Mitä ihmettä olen tekemässä?
Pelottaa ja innostaa. Jännittää ja naurattaa. Idea vlogiin tuli yllättäen kun ystäväni kyseli sen perään. Annoin ajatuksen hautua – pitkään. Sitten päätin kokeilla. Mitä menetän? Ehkä sanon jotain tyhmää? Ehkä minulle nauretaan?
Eli ei mitään uutta!
Lähettelemme poikani kanssa viestejä pitkin päivää. Joskus viesti voi olla pelkkä sydän tai hymiö. Muuta ei tarvita. Pelkkä emoji pitää sisällään tärkeimmän informaation: Minä välitän, rakastan ja arvostan sinua.
Paskinkin palaveri muuttuu sellaisen viestin jälkeen pelkäksi tanssiksi.
Minua harmittaa kun puhelimia parjataan nyt enemmän kuin koskaan. Sanotaan, että ne tuhoavat ihmissuhteita, näännyttävät seksielämän ja aiheuttavat unettomuutta. Kaikki olisi paremmin ilman puhelimia. Vai olisiko?
Ei, koska ennen ei ollut mikään paremmin.
En muista milloin viimeksi olisin nukkunut kuin tukki. Viime viikonloppuna se kuitenkin tapahtui.
Näin pitkiä ja polveilevia unia, koska yksikään ääni ei havahduttanut minua hereille. Se ei ole mahdollista Helsingissä, jossa raitiovaunut rämisevät ja kerrostalon seinien läpi kuuluu kun naapuri vetäisee vessan. Se on mahdollista lapsuudenkodissa, jossa yöllä kuulee vain peltojen ja metsän välissä lepäävän hiljaisuuden.
Kuinka kaipasinkaan taas kotiin.
Yhteistyössä Metropoli Kaluste Oy
Pitkään ja hartaasti odotettu päivä on koittanut. Istun uuden kodin uudella sohvalla. Pyörittelen lasissani punaviiniä. Siinä on huojennuksen tuoksu. Tavarat ovat vihdoin löytäneet paikkansa.
Aivan kuten minäkin.
Pari viikkoa sitten tilanne oli täysin toinen. Istuin kaaoksen keskellä. Purkkeja, kippoja, kuppeja, tarpeettomia paperilappuja, vajaita hoitoainepurkkeja, lähes loppuun poltettuja tuoksukynttilöitä. Vanha rikkinäinen sohva nuhjuisena uuden kodin nurkassa. Pakatessa tavaroista ja huonekaluista luopuminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, purkaessa välttämättömältä.
Nyt sohvakin on siirtynyt paikkaan, jossa rikkinäisistä jaloista ja natisevasta pohjasta ei kukaan enää valita.
Pitelen kädessäni pientä kollageenipussia. Tässäkö on vastaus? Pääsenkö tämän aineen avulla eroon syvenevistä ilmejuonteistani? Tuleeko ihostani kimmoisampi? Mainokset lupaavat, että aine vähentää myös selluliittia.
Yeah rigt, ajattelen ja sekoitan jauheen lasilliseen viileää vettä.
Kulautan veden kurkkuuni. Näin tulen tekemään seuraavan kahdeksan viikon ajan. Joka ikinen aamu. Se ei tuota ongelmia, koska tunnollisuus on toinen nimeni.
Istuimme poikani kanssa ratikassa kello viiden aikaan. Helsingin keskustassa oli tuttuun tapaan kova ruuhka. Raitiovaunu pullisteli ihmisistä. Huomasin vaunussa yhden vapaan paikan, johon pyysin poikaani istumaan.
Niin hän tekikin.
Hetkeä myöhemmin huomasin hänen pälyilevän taakseen. Siellä seisoi noin kuusikymppinen nainen kauppakasseineen.
”Anteeksi, haluatko tulla tähän istumaan”, poikani kysyi.
