Ylioppilas, haahuile rauhassa

Tiedätkö sen tunteen kun olet juonut lasillisen punaviiniä ja alat muistella menneitä? Minulle kävi niin koulujen päättymispäivänä.

Istuin lattialla ja kaivelin laatikoita. Niistä löytyy yllättäviä asioita, jotka muistuttavat menneisyyden merkityksellisistä hetkistä. Vanha pompula, kuitti tai sytkäri on omiaan kasvattamaan sisällä vellovaa haikeuden tunnetta. Siinä on jotain maagisen ihanaa kun vajoaa surun, muistojen ja ilon sekamelskaan.

Päädyin selailemaan valokuvia. Tiedätkö, sellaisia paperisia versioita. Kyllä, niin vanha olen. Mainittakoon, että kuvat olivat kuitenkin värillisiä. Yhden kuvan kohdalla pysähdyin. Se oli ylioppilaskuvani.

Continue Reading

Viisautta odotellessa

Ikääntymisessä ei ole mitään kivaa. Se on sieltä ja syvältä. Väitän, että ikääntymistä rakastava ihminen valehtelee. Minä haluan ainakin jämähtää juuri tähän ikään. En halua vanheta ja kuolla vaan hillua tällä planeetalla niin kauan kuin huvittaa.

Ei voi olla liikaa pyydetty.

Sanotaan, että ikä tuo viisautta. Sitä odotellessa olen huomannut itsessäni muita muutoksia. En enää esimerkiksi siedä sekuntiakaan huonoa palvelua. En siedä sitä, että asiakaspalvelija piiloutuu sääntöjen taakse ja kohtelee minua massana. Säännöt on tehty rikottavaksi jos tarve niin vaatii.

Continue Reading

On aika panikoida!

Paniikki. Ulkona paistaa aurinko! Tuonne ultraviolettisäteilyn sekaan on päästävä välittömästi. Ensin on kuitenkin vuorattava koko talven valkaisema kroppa aurinkovoiteella. Ettei vaan tulisi ihosyöpä! Missä oli se maksaläiskiä ehkäisevä voide viimekesältä?

Saan ihmeellisiä sätkyjä auringonpaisteesta. En vaan voi olla sisällä ilman huonoa omaatuntoa. Minun on päästävä lenkille, piknikille, terassille ja jäätelölle. Teen kaiken mielelläni nyt tai heti. Loppukesä voi nimittäin olla yhtä Esterin ripulointia.

Kesän kaipuuni on kovimmillaan juuri ennen kuin on helle. Silloin vielä romantisoin kaikkea. Ostan piknik-vilttejä ja pistän samppanjan jääkaappiin viilentymään. Aika kultaa muistot, koska todellisuudessa kesä on kaikessa ihanuudessaan myös yhtä helvettiä.

Kerron nyt miksi. Jos olet sattunut unohtamaan.

Continue Reading

Vinkki krapulattomaan humalaan!

Alkukesä on rasittavaa aikaa. Yhtäkkiä talven tylyttämä keho täyttyy energialla. Kroppa haluaa herätä aikaisemmin, pukeutua värikkäämmin ja tehdä kaikenlaista. Aivot eivät ehdi mukaan ja ovat shokissa: Miksi ihmeessä sinä ihminen säpiset?

Minusta tulee kesän kynnyksellä rasittava ihminen. Ainakin läheisilleni. Haluan nimittäin konmarittaa lähes koko elämän. Saan tavaroiden roskiin heittämisestä nousuhumalan. Mitä enemmän karsin sitä enemmän humallun. Eikä tästä kännistä seuraa krapulaa. Päinvastoin. Aamulla on jälleen helpompi hengittää.

Continue Reading

Äidit, tämä on teille!

Voisin runoilla ummet ja lammet äitiydestä. Voisin kertoa siitä, että äitiys kuorii ihmisestä uusia puolia. Rauhallisesta ihmisestä voi kuoriutua tulisielu. Äkkipikaisesta ihmisesta voi tulla suunnitelmallinen ja järkevä. Äitiys saa myös tajuamaan elämän rajallisuuden.

Voisin kertoa kaikista isoista asioista.

Nyt en tee niin, koska lopulta äitiys on pienissä hetkissä. Kaikki suurimmat asiat on piilotettu pienempien hetkien sisälle. Siksi kerron ihan tavallisesta hetkestä, joka sai minut jälleen kerran erittäin tunteikkaaksi. 

Continue Reading

Oletko sinäkin hyväksikäyttäjä?

Ystäväni on stailisti. Hän puki julkkiksia jo silloin kun minä lauloin Nuorisokuorossa ja etsin itseäni Raahen autioilta kaduilta. Uransa aikana hän on vaatettanut tuhansia ihmisiä ja silittänyt vähintään yhtä monta paitaa. 

Jo pelkästä silittämisestä pitäisi voittaa Oscar.

Loputtoman roudaamisen, ideoimisen ja vaatteiden yhdistelemisen lisäksi hän on solminut korvaamattomia suhteita. Niin käy kun tekee vuosikaudet työtään intohimolla. 

Continue Reading

Oodi vartalolle

Tuijotin alastonta vartaloani peilistä. En yleensä tee niin, mutta peileillä vuorattu hotellin kylpyhuone suorastaan pakotti tuijottamaan. Näin kroppani edestä, takaa, sivuilta ja päältä. Moisen kylppärin suunnittelijan täytyy rakastaa itseään.

Minä en rakastanut. Näin vain epäkohtia, tietenkin. Aika harvoin sitä tulee tuijoteltua itseään tyytyväisyydestä kiehnäten.

Tekeekö kukaan niin?

Näin ihoni, joka oli kalpeampi kuin leipurin jauhoiset sormet. Vatsani, joka näytti imaisseen Kaivopuistoon jääneet vappupallot sisäänsä. Kuulin kun maan vetovoima lauloi seireenien lailla. Kuka voisi vastustaa seireenin laulua? Kreikkalaisen mytologian mukaan ei kukaan.

Vähinten vartaloni.

Continue Reading

Paljastuksia, osa 4

En pelkää juuri mitään. Paitsi kuolemaa, sairastumista, pimeää ja yksin lentämistä. Lentokoneessa tarvitsen viereeni ihmisen, joka ei pelkää turbulenssia. Sellaisen tyypin, joka pystyy ihan suvereenisti jatkamaan keskustelua vaikka kone pomppisi holtittomammin kuin humalainen mummo trampoliinilla. Ihailen sellaista rauhallisuutta.

Toisinaan pelkonsa on kohdattava. Etenkin silloin kun haluaa matkustaa yksin. Silloin on kestettävä 11 kilometrin korkeus ilman tukea. Edes lasillinen viiniä ei auta siihen yksinäisyyden tunteeseen. Onneksi pari lasillista usein auttaa.

Continue Reading

Kevään juhlia odotellessa!

”Minä kerään sitten Iittalan Kartiota”, totesi eräs lukiokaverini ennen ylioppilaskirjoituksia. 

Hän oli todennäköisesti ilmoittanut asian sukulaisilleen yhtä tomerasti. Hyvä niin. Itselleni astiaston löytäminen tuotti vaikeuksia. Lukiossa ihmisellä oli 90-luvun lopulla kaksi tehtävää: löytää itsensä lisäksi astiasto.

Koin molemmat tehtävät varsin haastaviksi. 

Continue Reading