Kaupallinen yhteistyö Herbinan kanssa
Olen tehnyt elämässäni virheitä. Huomattavimmat niistä liittyvät meikkaamiseen ja ihonhoitoon. Teininä kärvensin ihoani auringossa ja luulin, että kasvovoide aiheuttaa finnejä. Inhosin tummia silmänalusiani, joten pyrin peittämään niiden sinertävyyttä paksulla puuterikerroksella.
Ihminen on luotu liikkumaan.
Minut tosin taidettiin unohtaa siinä luomistyössä.
Urheileminen ei ole minulle luontaista. Sehän nähtiin jo peruskoulussa. Liikuntatunnilla olin se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. En ollut voimakas tai nopea. Olin pieni ja vähän heiveröinen. Olin se, joka otettiin joukkueeseen säälistä tai opettajan käskystä.
Kaupallinen yhteistyö: Berner/Herbina
Toimittajan työ on jännittävää. Olen päässyt tapaamaan ihmisiä, joiden elämään minulla ei olisi muuten mitään asiaa. Olen saanut kysellä tyhmiä kysymyksiä viisailta ihmisiltä. Olen päässyt huoneisiin, joiden ovet pidetään yleensä visusti lukossa.
Niin kävi nytkin.
Voitte varmasti kuvitella innostukseni kun kuulin pääseväni laboratorioon, jossa valmistetaan Herbinan tulevia kosmetiikkatuotteita.
Radiossa soi ”Kuusamo, nyt kutsuu mua Kuusamo. Sieltä vaan mä rauhani saan…”.
Eletään kesäloman viimeistä päivää. Olo on haikea ja epävarma. Mitä syksy tuo tullessaan? Jaksanko ottaa kaiken vastaan?
Tuntuu, että en ole vielä valmis arkeen.
Istun Raahessa sijaitsevan lapsuudenkotini keittiössä. Takassa on tuli. Poika pelaa Nintendoa, isä häärii omiaan ja äiti ratkoo ristikkoja. Pooki raikaa: ”Metsän näen jämäkän ja vaaran sinertävän…”.
Reissussa rähjääntyy. Vaikka lento olisi niinkin lyhyt kuin Helsingistä Nizzaan. Ihmiset haluavat lentokoneesta ulos niin pian kuin mahdollista. Turvavöiden napsuminen alkoi tälläkin kertaa hyvissä ajoin ennen merkkivalon sammumista.
– Hyvät naiset ja herrat, istukaa vielä. Kone liikkuu edelleen, lentoemäntä huokaisi mikrofoniinsa.
Ymmärtäähän sen. Kolme ja puoli tuntia istumista. Vähemmästäkin toimistotyöläinen väsyy…
– Kuinka usein sä käyt salilla?
– Tällä hetkellä silloin kun mua huvittaa eli ehkä kerran viikossa!
– Eihän siitä ole mitään hyötyä?
Ihminen tuntuu ajattelevan, että kaikella toiminnalla on oltava mitattava hyöty. Salilla rehkimisestä on hyötyä kun siellä käy ainakin kolme kertaa viikossa. Vasta silloin rasva tirisee! Samanlainen ajatusmalli pätee melkein mihin tahansa.
– Ajattelin jatkaa media-ala opintoja!
– Ei se kuitenkaan tuo sulle enempää palkkaa. Eli ei siitä ole sinulle mitään hyötyä!
Kaupallinen yhteistyö: Olympus
”Mennään Palmaan mun synttäreillä!”, huudahdin yllätyksenä itsellenikin.
Sen piti olla vain heitto. Hetken mielijohde ei kuitenkaan tarvitse toteutuakseen kuin muutaman innostuneen ystävän. Niitä minulle on siunaantunut kiitettävästi.
Ystävääni lainatakseni tilanne oli ”SOS!”: Piti varata lennot, löytää täydellinen hotelli ja perustaa Facebook -ryhmä matkan fiilistelyä varten.
Ryhmä perustettiin. Liput varattiin. Hetken mielijohteesta tuli ihana pakkomielle.
”En mä mitään laske, mutta enää neljä kuukautta, kaksi päivää ja viisi tuntia matkaan!”
”Pitäiskö jo varata raflat kun matkaan on ENÄÄ kolme kuukautta?”
”Mun pitää laihduttaa 20 kiloa 20 päivässä. Ei paha!”
Ryhmään kilahtelevat viestit saivat perhoset juopumaan vatsassani. Mikään – korostan MIKÄÄN – ei ole yhtä ihanaa kuin loman suunnitteleminen kanssa ystäväin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Oops, I did it again. Valitin kiirettä. Viime aikoina puolituttujen kanssa käydyt nopeat keskustelut ovat soljuneet tähän tyyliin:
– Miten menee?
– Hyvin, mutta hirvee kiire!
– Niinpä! Sitä on näin keväisin liikkeellä!
Naurettavaa höpinää. Aivan kuin kiire olisi jokavuotinen siitepölyallergia, joka loppuu itsestään.
Kaupallinen yhteistyö: Mionetto
Niinhän se on, että elämä on ihmisen parasta aikaa. Viilaisin kuitenkin hieman jo edesmenneen mäkikotkan luomaa kansanviisautta. Sanoisin, että elämä on ihmisen parasta aikaa silloin kun tuntee elävänsä. Yleensä niin tapahtuu kesällä. Tarkemmin sanottuna kesälomalla.
Ainahan se on mielessä. Varsinkin marraskuussa kun elämä tuntuu valuvan märästä lahkeesta katukivetykseen. Silloin auttaa ajatus kesästä. Sen valosta, vehreydestä ja kuplivasta tunnelmasta.
”Miksi sitä ei osaa tsempata itseään uskomaan, että kaikki on hyvin?”, kysyi gynekologin tutkimustuloksia odottanut ystäväni. ”On niin paljon helpompi heti uskoa, että edessä on pahin mahdollinen!”, hän lisäsi.
Myöhemmin tulokset tulivat ja hän uskalsi huokaista helpotuksesta. Kaikki oli hyvin.
Tuntuu, että viime aikoina olen kuullut enemmän huonoja kuin hyviä uutisia. Yhtäkkiä Olli Lindholm kuoli. Sitten eräs tuttava sairastui kohtusyöpään. Toisella todettiin melanooma. Pitää oikein pysähtyä muistelemaan, kuinka moni tuttava on käynyt läpi rintasyövän. Heitä on niin monta. Tuttavilla on ollut myös munasarjasyöpää ja kilpirauhassyöpää.
