Paniikki. Ulkona paistaa aurinko! Tuonne ultraviolettisäteilyn sekaan on päästävä välittömästi. Ensin on kuitenkin vuorattava koko talven valkaisema kroppa aurinkovoiteella. Ettei vaan tulisi ihosyöpä! Missä oli se maksaläiskiä ehkäisevä voide viimekesältä?

Saan ihmeellisiä sätkyjä auringonpaisteesta. En vaan voi olla sisällä ilman huonoa omaatuntoa. Minun on päästävä lenkille, piknikille, terassille ja jäätelölle. Teen kaiken mielelläni nyt tai heti. Loppukesä voi nimittäin olla yhtä Esterin ripulointia.

Kesän kaipuuni on kovimmillaan juuri ennen kuin on helle. Silloin vielä romantisoin kaikkea. Ostan piknik-vilttejä ja pistän samppanjan jääkaappiin viilentymään. Aika kultaa muistot, koska todellisuudessa kesä on kaikessa ihanuudessaan myös yhtä helvettiä.

Kerron nyt miksi. Jos olet sattunut unohtamaan.

Ensinnäkin on siitepöly. Siitepölykausi tuntuu ainakin otsikoiden mukaan olevan joka vuosi pahin kymmeniin vuosiin. Niin tänäkin vuonna. Kirvelevin silmin odotamme pölyn huuhtovaa vesisadetta. Kun se saapuu, rukoilemme auringonpaistetta.

Ruohon vihertäessä syntyy punkkipaniikki. Ennen meitä kiellettiin menemästä pitkään ruohikkoon, mutta nyt niitä perkeleitä on joka puolella. Ne voivat kuulemma tippua niskaan puusta! Tai tarttua lemmikkieläimestä. Kuka uskaltaa mennä enää piknikille kun nuo hyödyttömät paskiaiset vaanivat myös puistoissa?

Viime kesänä näin elämäni ensimmäisen punkin. Söin terassilla jäätelöä ja ihmettelin, miksi käsivarrelleni laskeutui pölyhiukkanen. Voin kertoa, että jäätelö lensi siinä silmänräpäyksessä vähintään yhtä kauas kuin punkkikin.

Eikä piknikille voi mennä muutenkaan. Kanadan hanhet ovat nimittäin ulostaneet ainakin pääkaupungin kauneimmat puistot senttimetrin tarkkuudella. Mitä ne oikein syövät kun sitä shaissea on jokapuolella? Emmekö me voisi syödä niitä hanhia?

Okei, kuulostaa hieman brutaalilta.

Uhka vaanii myös taivaalla. Hitchcockin linnut! Milloin lokeista on tullut niin röyhkeitä? Eräskin rääkyjä varasti hampurilaisen kirjaimellisesti ystäväni nenän edestä. Kuolkoon korkeaan kolesteroliin ihan rauhassa.

Minulta lokki on varastanut jäätelön. Siitä jännitysnäytelmästä voisi tehdä lyhytelokuvan. Ensinnäkin lokki numero yksi nappasi mansikkatuutin kädestäni salamana. Jäin monttu auki vapisemaan paikoilleni kuin jäätelöpallonsa tiputtanut lapsukainen. Sitten seurasi jotain odottamatonta! Ykkösen liidellessä taivaalla kuvioon tupsahti lokki numero kaksi. Se syöksyi ykköstä kohti ja tappoi sen ilmassa. For real! Samalla kun pienempi lokki tippui eteeni täysin elottomana, kakkonen nappasi mansikkatuutin nokkaansa ja poistui paikalta voittajana.

Jos joku tekee tästä elokuvan, vaadin nimeni lopputeksteihin.

Sitten on viimeinen uhka. Se ohittaa kaikki terasseille viritetyt siimat ja linnunpelättimet. Se ei välitä vaikka kuinka huutaisi ja huitoisi. Se on kaikkien uhkien uhka: Ampiainen! Niistäkin on vuosien saatossa tullut lokkien kaltaisia röyhkimyksiä. Voi toki olla, että Helsingissä kaikki luontokappaleet ovat äksympiä kuin muualla Suomessa. Kerran jouduin jättämään liian kalliin kinkkuleipäni terassille kun valehtelematta peukalon kokoinen ampiainen päätti sirkkelöidä lihasta itselleen evästä.

Enkä minä voinut sille rääpäleelle yhtään mitään.

Että hyvää kesää vaan kaikille!

Vielä yksi juttu, joka ei liity aiheeseen mitenkään! Olen unohtanut kertoa teille, että blogini valittiin kolmen parhaan joukkoon Vuoden Tulokas -sarjassa. Juhlahumu on laskeutunut jo ajat sitten, mutta tässä kuva muistoksi ja isoksi kiitokseksi juuri sinulle, joka käytät elämäsi arvokkainta asiaa eli aikaa minun ajatusteni lukemiseen. Ilman sinua jne…