Omat flopit ja Lontoon topit

Olen usein miettinyt miltä tuntuisi matkustaa yksin. Kaveri toisensa jälkeen pakkaa laukkunsa ja lähtee maailmalle. Kukaan ei ole katunut.

Olen sen verran vanhanaikainen ihminen, että yksin matkustavan on mielestäni osattava lukea karttaa. Tai ainakin kyetä analysoimaan puhelimen navigaattoria ja varmistaa, ettei akku lopu kesken.

Osaan vähän molempia. 

Miehen pelatessa pokeria lontoolaisella casinolla, koin tarpeelliseksi testata suuntavaistoani. Tarkoituksena oli kävellä yhdestä kaupungin lukuisista Hilltoneista Notting Hilliin. Matkaa oli noin 1,7 kilometriä, ja puhelimen navigaattorin mukaan tie oli suora lukuunottamatta yhtä loivaa kaarretta vasemmalle.

Se olikin sitten liikaa.

Koko jumalan Hilltonin alue oli nimittäin täynnä rakennustyömaita. Olisin toki voinut havaita sen verhoja raottamalla, mutta sen tehdessäni näin ainoastaan pilvettömällä taivaalla mollottavan auringon. Turha minua siitä on syyttää. Satun nyt innostumaan auringosta, koska olen viettänyt viimeiset neljä kuukautta jätesäkissä nimeltä Suomi.

Mikä on länsimaisen ihmisen pahin painajainen? Se, että netti tökkii. Käsittämätöntä, miten nopeasti sen pätkiminen ja nykiminen saa ihmisen raivon partaalle. Minulla siihen meni 15 minuuttia. Sen jälkeen luovutin ja huidoin raivokkaasti ohi ajavia takseja pysähtymään. Kuka nyt pysähtyisi raivokkaan suomalaisnaisen edessä.

Kysyvä ei tieltä eksy! Siksi kävelin takaisin hotellille ja kysyin, mistä saan taksin. Äkkiä.

“Good mooning. Aim kouing to noting hill”, sopersin taksikuskille kohmeisella suullani.

Meinasin vielä lisätä, että aja vaan suoraan Hugh Grantin pihaan, mutta sen vitsin hän oli ehkä kuullut aikaisemminkin.

Pääsin perille. Tässä kuvasaldoa. Söin taivaallisen brunssin vege-ruokaan erikoistuneessa Farmacyssa. Tilasin maksaa puhdistavan smoothien, jonka jälkeen tilasin lasillisen viiniä.

Miksi puhdistaa jotain, jos sitä ei sen jälkeen ihan vähän sotke?

Suuntavaistoni ja yritykseni yksin selviämiseen oli tällä kertaa floppi, mutta kaupunki antoi jälleen syyn tulla takaisin. Tässä tämän reissun TOP-lista.

BRUNSSI

Ainoastaan vegaanista ruokaa tarjoileva trendimesta Farmacy hurmaa rentoudellaan ja kauneudellaan (74-76 Westbourne Grove). Listalta löytyy lukuisia smoothieita niin flunssaiseen oloon kuin kehon puhdistamiseenkin.

LOUNAS

Sushisamba sijaitsee Heron Towerin 38 kerroksessa. Jo itse näköalahissi korkeuksiin on kokemus. Voit joko nauttia pelkän coctailin verraittain pienessä aulassa tai siirtyä salin puolelle nauttimaan japanilaista lounasta. Hinnat ovat näköalan tavoin korkeat: coctail maksaa noin 13 puntaa.

SHOPPAILU

Lontoo on täynnä täydellisiä shoppailupaikkoja, mutta lyhyellä pyrähdyksellä kaupunkiin kannattaa tehdä täsmäiskuja. Itse suuntasin ensin luksusmuotia tarjoavaan Selfridges -keskukseen. Pienemmän budjetin shoppailuun suosittelen Topshopia, ja nimenomaan sitä suurinta! Oxford Streetin Topshopista löytyy perinteisten mallistojen lisäksi taivaallinen vintage -osasto.

You may also like

2 comments

  1. Mä eksyin jotenkin tänne ja huomasin että sulla tosi kiva tyyli kirjottaa ja hauska.

    Taidan piipahtaa jatkossakin!

    Cya

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

one × 2 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.