Oletko sinäkin hyväksikäyttäjä?

Ystäväni on stailisti. Hän puki julkkiksia jo silloin kun minä lauloin Nuorisokuorossa ja etsin itseäni Raahen autioilta kaduilta. Uransa aikana hän on vaatettanut tuhansia ihmisiä ja silittänyt vähintään yhtä monta paitaa. 

Jo pelkästä silittämisestä pitäisi voittaa Oscar.

Loputtoman roudaamisen, ideoimisen ja vaatteiden yhdistelemisen lisäksi hän on solminut korvaamattomia suhteita. Niin käy kun tekee vuosikaudet työtään intohimolla. 

Toisinaan hän saa yhteydenottoja, joissa maksukykyiset firmat tahtovat hänen palvelujaan ilmaiseksi. Firmat tahtovat ideoita ja kontakteja, mutta eivät stailistia: he voivat kuulemma silittää paitansa itse.

Hetkinen! Eikö vuosien saatossa kerätyistä kontakteista ja tietotaidosta pitäisi maksaa jopa enemmän kuin paidan silittämisestä? Kyllä pitäisi. Välillä ihmiset eivät kuitenkaan tajua, että oma pieni pyyntö voi olla toiselle todellista työtä.

En minäkään mikään pulmunen ole. Kuinkahan monta kertaa olen käyttänyt tuttujen ja puolituttujen ammattitaitoa hyväkseni. Kerran kinusin parin viinilasillisen rentouttamana seurueen kampaajalta ranskanlettiä, koska “shää oot niin hyvä shiinä“. 

Kai hän nyt on kun tekee lettejä työkseen!

Muistan myös sen kerran kun tyttöjen etkoilla pyysin seurueen maskeeraajaa tekemään minusta ihmisen näköisen. Voin vain kuvitella sitä ketutuksen määrää kun hän kaivoi meikkilaukustaan siveltimiä. Pitkän työpäivän jälkeen hän olisi ehkä halunnut keskittyä johonkin muuhun kuin minun naamaani.

Hävettää!

Entä lääkärit? Voi raukkoja. Lääkäri piiritetään aina kun hän hakee lastaan päiväkodista. Ensin kysellään kuulumisia ja lämmitellään tilannetta niin sanotulla diibadaabailulla. Sen jälkeen siirrytään kuin vaivihkaa keskustelemaan vaivoista. Mitähän tämäkin vaiva tarkoittaa? Pitäisikö tästä olla huolissaan? Voisitko millään kirjoittaa lääkekuurin ihan varmuuden vuoksi?

Myös sisustussuunnittelijat ovat vapaata riistaa. Kuinkahan moni heistä on kutsuttu puolitutun uuteen kotiin ”kahville”. Ennen ensimmäisen kupillisen loppumista pöydälle onkin jo levitetty pohjapiirustukset. Voihan sitä vähän vilkaista?

Verkostomarkkinoijat osaavat hyväksikäytön kadehdittavan hyvin. Kerran minulle soitti ystävä kaukaisuudesta. Hän oli yllättäen kaupungissa ja halusi tarjota kahvit. Olin innoissani! Olinko todella niin mieleenpainuva ihminen, että hän halusi tavata minut näin monen vuoden jälkeen? 

En ollut. Kahvikupillisten jälkeen hän pyysi minua siirtymään viereiseen luentosaliin kuuntelemaan kahden tunnin paasausta pesuaineista. Hänen mielestään minun kannattaisi käyttää kontaktejani aineiden myymiseen. Samalla hän voisi astua omalla urallaan seuraavalle tasolle ja kääntää katseensa kohti pyramidin huipulla kimaltelevia miljoonia. 

Istuin salissa kiltisti kaksi tuntia. Sen jälkeen poistin naisen numeron puhelimestani. 

You may also like

3 comments

  1. Niinhän sitä sanotaan, että jokaisella pitäisi olla lähipiirissään ainakin yksi lääkäri, yksi juristi ja yksi arkkitehti. Itsellä on onnea, ja minulta löytyy nämä kaikki ❤️

  2. Hei!

    Nyt aivan postauksen ohi kyselisin, että minkä merkkiset nuo shortsit on? Todella hyvännäköset! 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.