Muuttaessa oppii kaikenlaista. Kuten sen, että on olemassa remppaihmisiä. He saavat asioiden rappaamisesta, maalaamisesta ja mittailemisesta pienen. Sitten on minun kaltaisiani. Meidän ei kannata koskaan aloittaa minkäänlaista rakennusprojektia. Siinä menee remppaveden mukana kaksi elämän tärkeintä asiaa: parisuhde ja mielenterveys.
Jälkimmäisen olin jo menettää kun vierailin rautakaupassa. Olen elämäni aikana onnistunut välttelemään niitä hyvällä menestyksellä. Rautakaupoissa on nimittäin jotain todella pelottavaa. Ne ovat täynnä asioita, joita en tunnista. Asioita, joista en ymmärrä mitään. Ihminen suhtautuu yleensä tuntemattomiin asioihin pelolla. Se on osa hengissä selviämistä.
Mikä on esimerkiksi senkkausterä? Tai askelpora? Jiirilaatikko?
Rautakaupat ovat myös aina järjettömän suuria. Ja korkeita. Miten kukaan voi löytää etsimänsä tuhansien talttojen ja miljoonien meisseleiden joukosta? Vähemmästäkin ruuvit löystyy.
Uskaltauduin rautakauppaan, koska ostoslistani oli varsin lyhyt. Toinen syy oli pakko. WC-pöntön istuin täytyi nimittäin uusia. Uuden asunnon kylpyhuoneeseen tarvittiin myös allaskaappi, koska nainen ei voi elää ilman allaskaappia. Kuinka vaikeaa istuimen ja allaskaapin hankkiminen voisi olla?
Mission impossible.
Oletko esimerkiksi koskaan tullut ajatelleeksi millaisella wc-pöntön istuimella asioit? En minäkään. Kannattaa kuitenkin ajatella, jos omasi menee jossain vaiheessa rikki.
”Minkä mallista laitetaan”, myyjä tiedusteli.
”Ööö, takapuolen mallista! Onko niitä muitakin?”
On kuulemma. Kymmeniä. Ellei satoja! On esimerkiksi Arabian harvinaisuuksia, joita ei välttämättä enää valmisteta. Kotona huomasin, että meillä on juuri sellainen. En jaksanut yllättyä.
Allaskaapin etsiminen oli farssi. Myyjä tuijotti minua kuin tyhmää. Minä tuijotin myyjää kuin tyhmä. Mistä minä tiedän, minkä mallinen hana minulla on? Se on sellainen, josta tulee jumalauta vettä. Eikö se riitä?
Kaappejakin oli satatuhatta erilaista. Oli vedettävää ja työnnettävää, puista ja teräksistä. Miten peilikaappi voi maksaa neljäsataa euroa? Eihän siinä ole kuin lastulevyä ja peiliä. Myyjän mielestä se oli retorinen kysymys, mutta minä odotin suu auki vastausta. Hetken odottelun jälkeen tajusin häipyä. Ilmoitin, että menen vielä vähän “mittailemaan” ja “mietiskelemään”.
Kuinka paljon epämääräisemmältä ihminen voi enää kuulostaa?
Jos minä joskus ilmoitan, että rakennan omakotitalon, soita virkavalta paikalle. Siinä vaiheessa en nimittäin enää ymmärrä omaa parastani. Valkotakkisten on siis hyvä viedä minut hetkeksi “mietiskelemään”.
Senhän minä jo osaankin.
Kuvat: Laura Kotila
Takki: All Saints, kengät: Mango, laukku: Chloé
Serre Romani Grenache Noir 2017
Ranska
Serre Romani
Grenache Noir
Tässä ihana uusi tuttavuus pimeneviin syysiltoihin! Suutuntuma on erittäin mehukas ja varsin pehmeä. Viinin maku saa eloa kypsän kirsikkaisesta hapokkuudesta ja hyvin pehmeästä tanniinisuudesta. Sopii myös muuttopuuhiin…
