Nainen on naiselle susi

Minulla ei periaatteessa ollut yhtään ylimääräistä minuuttia haastattelulle. Toimittaja sattui kuitenkin esittämään kysymyksen, joka sai minut pysähtymään:

Allekirjoitatko väitteen, että nainen on naiselle susi?

Rehellisesti, voisin tulittaa aiheesta tunnin hengittämättä. Sitä tuskin kukaan jaksaisi kuunnella, joten pyrin kiteyttämään ajatukseni valmiiksi pureskeltuun ja siksi helposti nieltävään muotoon. 

Ajatellaan asiaa näinpäin: Miksi nainen olisi niin tyhmä, että käyttäisi energiaansa toisen naisen alentamiseen? Nainen voi olla toista naista kohtaan epäileväinen. Nainen voi olla ennakoiva ja utelias. Niin voi olla mieskin! En siis millään suostu uskomaan, että lähtökohtaisesti nainen toivoisi toiselle naiselle pahaa. 

Nainen ei ole naiselle susi. Nainen on naiselle ihminen. Toisinaan ihminen tekee virheitä ja käyttäytyy sopimattomasti. Sitä tapahtuu sukupuolesta riippumatta.

Toistamalla mantrat pysyvät elossa. Siksi tämä mantra pitää tappaa. Kuollessaan se saa viedä hautaan muutaman muunkin ikälopun uskomuksen, kuten ”pojat eivät itke” ja ”tytöt ovat heikkoja”. Miten niin tytöt ovat heikkoja? Kuka sen määrää? Paljastan teille salaisuuden: Ei kukaan! Ainoastaan sinä päätät suhtautumisesi muihin ihmisiin ja elämään. Voit olla muutos.

Mitä vastasin toimittajan kysymykseen? Olisin varmasti voinut valita sanani tarkemmin, miettiä vastaukseni vaikutusta tyttöihin ja naisiin. Pohtia, voinko vastauksellani muuttaa maailmaa. Tunnekuohussa kiteytin asian näin: 

Allekirjoitatko väitteen, että nainen on naiselle susi?

En missään nimessä! En tajua, mistä ajatus on lähtenyt. Minullekin voi tulla kateuden puuskia, mutta ne ovat vain tunteita ja menevät ohi. Naiset antavat somessa vertaistukea. Saan naisilta ihanaa palautetta! Meidän pitää nostaa toisiamme. Kaikkien pitäisi päästä eroon ajatuksesta ”tuo nuori ja nätti vie mieheni ja työni”. Se ei pidä paikkaansa. 

Sitten pari faktaa:

Ihminen metsästää sutta, koska pelkää sen käyvän ihmisen kimppuun. Silti susi on todistettavasti surmannut vuosina 1950–2000 Euroopassa ja Venäjällä yhteensä 17 ihmistä ja Pohjois-Amerikassa ei yhtään. 

Naiset, kannatelkaa toisianne! En usko kilpailuun vaan siihen, että me kaikki voimme voittaa! Pelko ei kannata. 

You may also like

3 comments

  1. Asiaa.Ei se näin mene.Olen todellakin auttanut ystävääni kaikessa ja hän minua ja
    kumpikaan ei ollut kateellinen toisilleen.Näin on aina ollut ja tulee aina olevan.

  2. Hei Jenni! Katsoin Bachelor haastattelusi, jossa sinulla on ihanat mintunvihreät silmälasit. Että voi ihminen näyttää upealta silmälaseissa!
    Pystyisitkö paljastamaan minkä merkin lasit olivat?

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *