Kun ihminen menee naimisiin, hän ei lupaa mitään. Hän tahtoo ottaa toisen puolisokseen, olla hänelle uskollinen, ja rakastaa häntä hyvinä ja pahoina päivinä. Parisuhde perustuu vapaaehtoisuuteen, joten se kestää kunnes toinen ei enää tahdo. Kukapa nyt haluaisi suhteen, jossa sinnitellään lupauksen velvoittamana?

Miksi sitten lupaamme muuttua aina kun vuosi vaihtuu? Lupaamme liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin. Ehkä lupaamme, koska oikeasti emme tahdo. Uudenvuodenlupaukset ovat yleensä sellaisia, jotka vaativat pirusti. Niiden kanssa pitää sinnitellä.

Kysyin pojaltani, aikooko hän luvata jotain vuoden vaihtuessa? Hän totesi, että tutkimusten mukaan lupaukset kestävät vain muutaman viikon. Siksi hän ei aio luvata mitään epämiellyttävää. Ihmisen kun on paljon helpompi toteuttaa kivoja juttuja. 

Loistava idea! 

Olisi helppoa luvata hieman enemmän herkuttelua. Lisää sohvalla löhöilyä. Vähemmän urheilua. Enemmän huonoja hiilareita. Viiniä! Itsekeskeisyyttä! Ihminen on kuitenkin taipuvainen ajattelemaan, että itsekuri on arvostettava ominaisuus. Siksi lupaamme vähentää hiilijalanjälkeä, lupaamme liikkua enemmän, lupaamme puputtaa porkkanoita ja pistää korkin kiinni. 

Lupaamme, koska emme tahdo. Jos tahdomme, meidän ei tarvitse luvata.

Minä puolestani tein lupauksia. Opettelen sanomaan enemmän kyllä kivoille asioille. Vähennän lihansyöntiä. Tipattomalle en taivu, mutta arkipäivisin en tissuttele. Enemmän seesteisyyttä, vähemmän kiristelyä. Enemmän iloa, vähemmän synkkyyttä. 

Mitä elämälleni tapahtuisi, jos tekisin toisin? Jos lupaisin tehdä asioita, joista nautin? Söisin entistä enemmän lihaa ja tissuttelisin aina kun siltä tuntuu. En pyrkisi kontrolloimaan hermojani vaan kiristelisin holtittomasti aina kun ketuttaa. Synkkyyden hetkellä en pakottaisi itseäni piristymään vaan valitsisin helpomman tien eli sukeltaisin vieläkin syvemmälle. Olisinko vuoden kuluttua huonompi versio itsestäni?

Enpä usko. 

Asia on nimittäin niin, että kaikella on rajansa. Lopulta tulee ähky. Todennäköisesti minussa heräisi itsesuojeluvaisto. Vastareaktion innoittamana haluaisin pistää paheeni kuriin.

Ehkä teemme lupauksia, koska haluamme suojella itseämme maailman houkutuksilta. Myönnämme, että meillä ei ole selkärankaa muutokseen ilman lupausta.

Tahto ei riitä. 

Uudenvuoden kynnyksellä pohdin muutakin kuin lupauksia. Pohdin elämän tarkoitusta. Kävelin Kaivopuistossa ja annoin kylmän tuulen pureskella joulun pöhöttämiä poskipäitäni. Carusellin kohdalla sen tajusin. Vastaus iski avarilla takaraivoon. Elämän tarkoitus on tajuta ja hyväksyä elämän ainutkertaisuus. Sen ymmärtäminen tekee kaikesta merkityksellistä.

Ihan kaikesta.

Kuvat: Jenni Rättyä