Milloin on oikea aika tulla äidiksi?

Esitin kysymyksen kuulijoilleni kun tällä viikolla uutisoitiin, että ensisynnyttäjän keski-ikä on noussut 29,1 vuoteen.

Vastauksia tuli monenlaisia, mutta kaikkia yhdisti sama ajatus: numeroiden sijaan kannattaa tuijottaa henkistä kypsyyttä. En voisi olla enempää samaa mieltä!

Silti myös henkisessä kypsyydessä on aukkonsa. Empiirinen kokemus on osoittanut, että mitä vanhemmaksi ihminen tulee sitä enemmän hän tiedostaa, ettei itseasiassa tiedä elämästä juuri mitään. Vuodet saavat myös huomaamaan, ettei ihminen ole ikinä täysin valmis. Ainoa pysyvä ominaisuus on muutos.

En ikinä todella haaveillut äitiydestä. En ainakaan samalla tavalla kuin tuttavani, joka jo yläasteella alkoi kerätä kauniita vaatteita tulevaisuuden lapselleen. Muistan kun hän esitteli pientä vaaleansinistä neuletta silmät rakkaudesta kiiltäen. Minä halusin jutella vain pojista.

Parikymppisenä katselin hiekkalaatikon reunalla notkuvia kotiäitejä ja mietin, miten he jaksavat jököttää siinä kun elämä on ihan jossain muualla. Onko todella niin, että muovisen lapion tökkiminen kohmeiseen hiekkaan on jotenkin kivaa?

Sitten tapahtui jotain. Yhtäkkiä halusin äidiksi. Halusin nähdä, millaisen elämän saan aikaiseksi, ja minkä näköinen ihminen minusta syntyy. Koin voimakkaasti, että minä olen valmis kantamaan vastuun ja opettamaan pienelle ihmiselle miten elämä toimii.

Olin erittäin onnekas. Yhdeksän kuukautta ja 36 pitkää synnyttämiseen käytettyä tuntia myöhemmin pidin sylissäni tutun näköistä poikaa. Rakastuin häneen ensisilmäyksellä. Koin valtavaa euforiaa, mutta vähintääkin yhtä valtavaa pelkoa.

Olinko minä sittenkään valmis tähän? Entä jos teen jotain väärin? Olinko ponnistanut lapsen mukana ulos sen kaiken itsevarmuuden, jota uhkuin vielä ennen synnytystä?

Biologisesti voidaan varmasti määritellä täydellisin aika tulla äidiksi. Henkisesti sitä ikää ei taida olla olemassakaan. Eikä mikään tietenkään ole koskaan varmaa. Paitsi se muutos. Toivon todella, että jokaisen vanhemmaksi haluavan toive toteutuu. Lapsettomuus voi olla elämän suurin tragedia.

Minusta tuli hyvin erilainen äiti kuin alun perin kuvittelin. Se en ollutkaan minä, joka opetti pojalleni miten elämä toimii. Minusta tuli oppilas. Välillä saan kokeista huonoja arvosanoja, lasken tehtävät väärin. Mokaan ja pyydän anteeksi. Ja hän antaa anteeksi. Aina. Kuten huomaat, hän opettaa minulle miten elämän ainakin tulisi toimia…

You may also like

6 comments

  1. Ihanaa miten sinä osaat olla niin mahdottoman syvällinen. On mahtavaa lukea näitä sinun juttuja ja samaistua niihin vaikka lapseni on jo aikuisia (25 ja 27v.) Kiitos ps. En tiedä tuliko kommetit oikeaan osoitteeseen kun on tuo kielitaito aika kehno, laitoin ensimmäiseen mahd.paikkaan.

  2. Hieno kirjoitus ja haluaisin vain muistuttaa kaikki niitä jotka voivat äidiksi tulla, miten onnekkaita te olette. Siitä tunteesta kannattaa oikeasti pitää kiinni.

    Onnekkuutta ei välttämättä tule ajatelleeksi eikä ymmärrä….kuin sellainen, joka on aidan toisella puolella.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

19 − 8 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.