Kaikki alkoi täydellisesti. Edessä Las Vegasin hulppein suihkulähde -show, Eiffel -torni ja välkkyvät valot. Pöydällä Michelin -tähdillä kruunatun ravintolan jälkiruoka. Loma. Lämpö. Rauha. Sitten tapahtui Amerikan lähi-historian pahin joukkotappo.

Ensin saimme viestin Suomesta. Las Vegasissa oli tapahtunut ampuminen ja joitain ihmisiä oli kuollut. Tarjoilija kertoi konekivääri -tulituksesta Mandalay bay -hotellissa, aika lähellä valitsemaamme ravintola Picassoa. Ravintolan pöydissä alkoi hermostunut pälyily. Kuka tietää jotain enemmän? Tulisiko meidän huolestua?

Samalla hetkellä ravintolan henkilökunta pyysi meitä kaikkia poistumaan keittiöön. Tungeksimme sinne ihmeissämme, kukaan ei oikein puhunut mitään. Alkuillasta naistenhuoneessa minua ukrainalaiseksi luullut daami oli jo niin kovassa nousussa, että hän joko pelkäsi tilannetta paljon tai ei ymmärtänyt siitä yhtään mitään. Vaikea sanoa. Toivon jälkimmäistä vaihtoehtoa. Tilanne oli nimittäin pelottava.

Meidät ohjattiin salaiselle käytävälle ja kerrottiin, että hotelli on suljettu. Kukaan ei pääsisi sisälle eikä ulos. Yläpuolellamme oli ammuttu. Ampujia oli useita ja he kiertäisivät edelleen hotelleissa tappamassa ihmisiä. Joku puhui konsertissa ampumisesta, toinen kertoi parinkymmenen kuolleen, yksi lateli listaa sadoista haavoittuneista.

Soitin poikani isälle ja kerroin olevani kunnossa. Sitten soitin isälleni, veljelleni, äidille… Akku läheni loppuaan, olimme epätietoisia kaikesta. Toivottavasti ovet pysyisivät lukossa. Olimmeko todella turvassa?

Puolen tunnin jälkeen meidät ohjattiin hotellin casinolle ja sieltä isoon saliin. Maassa oli lasinsiruja, baarit olivat kiinni (harmi, koska yksi shotti olisi tullut tarpeeseen). Joku pelasi hedelmäpeliä. For real?

Yhtäkkiä ihmiset alkoivat huutaa ja juosta. Kaaoksen keskellä juoksimme vessoille suojaan. Samalla minulle soitettiin Ilta-Sanomista ja pyydettiin raporttia tilanteesta. Esitin reipasta.

Lopulta vietimme salissa neljä tuntia. Meitä oli kymmeniä ihmisiä vauvoista siihen ihanaan venäläisvaariin, jonka kanssa vaihdoimme illan päätteeksi puhelinnumeroita. Viltit, vesipullot, laturit ja tyynyt vaihtoivat omistajaansa. Ilmassa leijui huoli, mutta ennenkaikkea huolenpito. Faktat saavuttivat meidät viimein ja kuulimme, että kyseessä oli yksi ampuja, amerikkalainen mies. Ei siis lukuisia tulituksia eri hotelleissa. Kuolleita 59, loukkaantuneita  489: Yhdysvaltain lähihistorian suurin massamurha. Ja millä todennäköisyydellä se tapahtui juuri ensimmäisellä Amerikan -reissullani, juuri Las Vegasissa? Miksi me päätimme mennä dinnerille emmekä esimerkiksi kyseiseen konserttiin?

Vihdoin aamu neljän aikaan hotellin ovet avautuivat ja pääsimme kävelemään omalle hotellillemme. Nukahdimme pariksi tunniksi ja heräsimme todetaksemme, ettei mikään ollutkaan unta. Jokainen tv-kanava kertoi kuvin ja paikalla olevien kommentein, että tämä todellakin oli totta.

Uusi aamu meni oudoissa tunnelmissa. Facebookiin kirjoitin siitä näin:

Kertakaikkiaan epätodellinen olo. Nukuimme pari tuntia yöllisen evakuoinnin jälkeen. En oikein tiedä mitä tässä voisi tehdä, olo on haikea. Onneksi olemme kunnossa. Uskomatonta, että meidän hotellillamme elämä näyttää jatkuvan lähes entisellään: ihmiset uhkapelaavat ja kiljuvat voitoistaan. Tarjoilijat kantavat ihmisille värikkäitä juomia, mutta tänään he ovat pukeutuneet rintamusta esittelevien ja pepun paljastavien minimekkojen sijaan peittävämmin. Ihmiset kyselevät iloisesti “how are you” vaikka silmistä värisee. Kaikilla on epätodellinen olo, koska käsittämätön hirveys tapahtui.

Soitin aamulla pojalle Suomeen ja kerroin, ettei mamalla ole hätää. Onneksi suurin hänen mieltään askarruttava asia oli, että “futistreenit menivät täydellisesti!” 

Se oli hyvä kuulla…

Menee hetki ennen kuin tulen kirjoittamaan jenkki -reissustani enemmän. Siinä oli myös paljon hyvää, mutta nyt on mielessä vain Las Vegas…