Lapsiperhehelvetti ei kiinnostele

Vaunuissa tuhisee pieni paketti. Pariskunta kiitää hiljaa pitkin valotonta kävelytietä kohti Prismaa. Tuulipuvut kahisevat samaan tahtiin. Onkohan tarjouskanaa vielä jäljellä?

Tällaiseksi moni nuori aikuinen kuvittelee lapsiperheen elämän. Väestöliiton Perhebarometrin mukaan se on myös yksi syy lapsenhankinnan siirtämiseen. Ei nappaa tuulipukuelämä omakotitalossa!

Ei olisi napannut minuakaan. En kuitenkaan ikinä ollut yhtä realisti kuin tämän päivän nuoret aikuiset. Minä haaveilin, ja uskoin haaveisiini. Yksi niistä meni näin:

Minä ja pieni poikani istumme trendikkäässä kivijalkakahvilassa. Minä siemailen liian kallista lattea ja hän sormiruokailee jotain todella terveellistä. Siinä me istumme, tuntikausia, sävysävyyn valkatuissa neuleissa. Välillä lapseni haluaa huomiota hellästi äännähtäen. Silloin siirrän naistenlehden sivuun ja pussaan häntä otsalle.

Haaveet ovat eri asia kuin todellisuus. Tajusin sen viimeistään siinä vaiheessa kun selkä hiessä riisuin vaikeasti avattavaa toppapukua huutavan lapsen päältä siellä trendikkäässä kahvilassa, jossa ei lopulta edes ollut syöttötuolia. Pomputin aktiivista poikaa polvellani ja samalla läikytin lattea vauvan puklulta tuoksahtavalle neuleelle.

Lapsi muuttaa elämän haluamallaan tavalla. Kaikki lapsen ympärille kasatut asiat ovat kuitenkin aikuisen päätettävissä. Vaikka elämä muuttuukin aikataulutetummaksi  ja vähemmän spontaaniksi, ei sen tarvitse sijoittua omakotitaloon taajamaan. Lapsi ei nyt vaan yksinkertaisesti tarvitse farmaria. Eikä lapsi välitä, mistä kaupasta ruoka ostetaan tai millaisissa tuulipuvuissa sinne kahistaan.

Perhe-elämään liittyvät stereotypiat ovat tiukassa. Jostain syystä ajattelemme, että lapsen on parempi kasvaa maalla kuin kaupungissa.  Olemme varmoja, että lapsi tarvitsee paljon tilaa ympärilleen. Sehän ei ole totta, koska kukaan alle metrin kokoinen ei tarvitse itselleen omaa huonetta.

Elämä ei muutu ”omakotitalohelvetiksi” ilman omaa tahtoa. Välillä arki toki tulee olemaan helvettiä, koska korvatulehduskierteet tai vatsataudit eivät kysele lupaa tulla käymään. Arki voi silti ihan hyvin jatkua vuokrakämpässä kaupungin keskustassa. Ratikat, junat ja bussit eivät lopeta kulkemistaan kun lapsi syntyy. Niillä pääsee paikkoihin samalla tavalla kuin ennenkin.  Väitän, ettei yksikään kerrostalossa kasvanut aikuinen käy terapissa, koska hänellä ei ollut lapsena omaa takapihaa tai kultaista noutajaa.

Terapiassa käydään, koska vanhemmat poksahtavat kaikkien lapsiperhearkeen luotujen paineiden alla.

You may also like

4 comments

  1. Ihanaa pohdintaa ja visuaalinen ilme kans, toimii. Kiva että päätit pitää kirjotteleemaan blogia, hyviä aiheita. Voimia ja iloa sekä rauhallista joulun odotusta sinulle ja perheelle.

  2. Ihan kuin omasta suusta. Ajatukset, haaveet ja mielikuvat harvoin ovat sitä, mitä todellisuus lapsen kanssa tuo tullessaan. Ensimmäiset yritykset syödä ravintolassa vauva mukana… Eh, eihän se nyt ihan mennyt niin kuin oli kuvitellut. Sitä seisoo keskellä ravintolasalia itkevää vauvaa sylissään hypyytellen samalla kun muu seurue nauttii ravintolan antimista.
    Lopulta sitä tekee omasta arjestaan just sellaisen sopivan, johon lapsikin mahtuu. Niillä aineksilla, mitä on.
    Tuo terapia, olet niin oikeassa. Ne on ne vanhempien paineet ja todellisuus.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

four × five =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.