Kuplivia lomalupauksia

Kaupallinen yhteistyö: Mionetto

Niinhän se on, että elämä on ihmisen parasta aikaa. Viilaisin kuitenkin hieman jo edesmenneen mäkikotkan luomaa kansanviisautta. Sanoisin, että elämä on ihmisen parasta aikaa silloin kun tuntee elävänsä. Yleensä niin tapahtuu kesällä. Tarkemmin sanottuna kesälomalla.

Ainahan se on mielessä. Varsinkin marraskuussa kun elämä tuntuu valuvan märästä lahkeesta katukivetykseen. Silloin auttaa ajatus kesästä. Sen valosta, vehreydestä ja kuplivasta tunnelmasta.

Aloitan kesäloman suunnittelun hyvissä ajoin. Toisinaan jopa vuotta aikaisemmin. Kerran suunnittelin kesälomalla seuraavaa kesälomaa. Pian kuitenkin tajusin, ettei siinä ole järjen häivää. Lomalla seuraavan loman suunnittelu on ajan pahinta tuhlausta.

Viime vuosina olen pyrkinyt elämään hetkessä. Vielä en ole onnistunut, mutta yritys on kova. Pyrin hieman jarruttelemaan lomasuunnitelmien tekemistä. Siitäkin huolimatta, että rakastan suunnittelua. Ajatukseni on, että lomalla pitää olla aikaa myös spontaanille toiminnalle. Silti tulevan kesän kalenteri alkaa jo täyttyä. Enkä varmasti ole ainoa, joka tunkee pitkään odotettuun lomaan vähän liikaa tekemistä.

Suomalainen kun yrittää elää neljässä viikossa koko vuoden edestä!

Tiedän miehen, joka rakastaa Excel-taulukoita. Aina ennen lomaa hän tekee taulukon, josta löytyy lomalla suoritettavat toiminnot nähtävyyksistä ravintoloihin. Sellaiseen en itse pystyisi, mutta jonkinlaisten suunnitelmien tekeminen on järkevää. Pelkään, että ilman suunnitelmia loma suhahtaa ohi yhtä nopeasti kuin nuoruus.

Tulevaa kesälomaa selventääkseni kokosin listan asioista, joita haluan tehdä. Ne ovat niitä juttuja, joita kaipaan marraskuun räntäsateessa. Ne ovat pieniä hetkiä, jotka määrittelevät suuremman onnellisuuden. Näitä asioita ei yleensä merkitä kalenteriin, mutta nyt teen toisin. Haluan varmistaa sen, että niille jää aikaa.

1. Aion herätä tavallista aikaisemmin, jotta ehdin meren rannalle ennen muita ihmisiä. On rauhoittavaa seurata kun linnut aloittelevat omaa päiväänsä ja meri venyttelee itseään pitkiä aaltoja muodostaen.

2. Aion vetäytyä päiväunille jos siltä tuntuu.

3. Vien poikani laiturille, josta voi hyppiä mereen mielin määrin.

4. Vietän vanhempieni kanssa niin paljon aikaa kuin mahdollista. Äidin kanssa saunomme myöhään, isän kanssa väittelemme politiikasta vielä myöhempään.

5. Aion lopettaa suorittamisen. Minulle se tarkoittaa hetkeen pysähtymistä. Sitä, että avaan aistit ja keskityn käsillä olevaan aikaan. Ilman kiirettä. Ilman huolta huomisesta.

Otin pienen varaslähdön kesätunnelmaan ystäväni Lauran kanssa. Söimme popcorneja, räpsimme kuvia ja maistelimme yhteistyön tiimoilta saamiani Mionetto proseccoja. Ulkona satoi lunta, mutta sisällä sykki kesä.

Näitä maistelimme:

Mionetto Prosecco Brut

Maistuu kesältä! Päärynäinen, sitruksinen ja erittäin kuiva.

Mionetto Rosé Extra Dry

Tähän vaaleanpunaiseen unelmaa ihastuin jo viime kesänä! Herukkainen rose, jossa on ripaus mansikkaa.

Mionetto Vino Biologico Organic Prosecco Extra Dry 

Aivan ihana uusi tuttavuus ja vielä kaiken lisäksi luomu! Kuiva ja hapokas, sitruksinen ja omenainen.

KUPLIVAA KESÄLOMAN ODOTTELUA KAIKILLE!

Kuvat: Laura Kotila

You may also like

1 comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

8 + 13 =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.