Kaupallinen yhteistyö Oslo Skin Labin kanssa.
Heräsin tänään kello 8:50. En koskaan torkuta, koska torkuttaminen on toisten nukkujien kiusaamista. Miksi herättää muut vain siksi, että voi itse näennäisesti jatkaa unia? ANTAKAA TORKUTTAJAT MUIDEN NUKKUA!
Tämän postauksen tarkoituksena ei nyt ole purkaa vuosien saatossa kasautuneita antipatioita torkuttajia kohtaan, joten eteenpäin sanoi mummo lumessa.
Nousin siis heti, pesin kasvot jääkylmällä vedelle, harjasin hampaat ja kaivoin astiakaapista kaksi lasia. Toiseen laitoin poreilevan c-vitamiinin ja toiseen veteen sekoitin Oslo Skin Labin The Solution -kollageenijauheen. Näin olen tehnyt jo yli puolen vuoden ajan.
Vatsa rakastaa rutiineja, mutta niin rakastaa ihokin.
Olen aika ajoin raportoinut blogissani kollageenin vaikutuksista ihooni. Pienenä kertauksena todettakoon, että ensimmäiset muutokset huomasin kahdeksan viikon käytön jälkeen. Nyt olen käyttänyt kollageenia reilun puolen vuoden ajan. En enää uskalla luopua siitä! Ihoni on nimittäin paremmassa kunnossa kuin koskaan aikaisemmin. Kauneus lähtee sisältä, joten yritän myös syödä hyviä rasvoja, juoda paljon vettä ja ulkoilla riittävästi.
Positiivista ajattelua, lepoa ja ajoittaista punaviinilasillista unohtamatta.
Viimeksi vastasin blogissani kysymyksiin kollageenista yhdessä Oslo Skin Labin asiantuntijan kanssa. Yksi suosituimmista kysymyksistä oli ”sisältääkö tuote lisäaineita?”. Ei sisällä. Oslo Skin Labin kollageeni sisältää vain yhden ainesosan eli juonteisiin ja selluliittiin vaikuttavan kollageenin. Se ei sisällä lisäaineita, rasvoja tai hiilihydraatteja.
Tällä kertaa oli minun vuoroni kysyä. Halusin tietää, millaisia muutoksia sinä olet huomannut ihossa kollageenin käytön myötä? Vastauksia tuli mukavasti! Niitä tuli hyvin eri-ikäisiltä naisilta. Toiset olivat käyttäneet tuotetta jo pitkään, toiset olivat vasta aloittelemassa.
Tässä muutamia vastauksia:
Heippa! Olen käyttänyt Oslo Skin Labin Anti Wrinkle -kollageenia noin vuoden ajan. Enkä voisi enää kuvitellakaan, että jättäisin sen pois. Jo parin kuukauden käytön jälkeen huomasin sen ihossa. Iho on paljon kimmoisampi, eikä läheskään niin kuiva. Helppo käyttää, käytänkin sitä joka aamu joko smoothien, mehun tai rahkan joukossa. Kristiina 45 v.
Hei Jenni. Olen käyttänyt Oslo Skin Labin kollageenia nyt reilu kolme viikkoa, mutta en juurikaan vielä huomaa mitään muutosta ihossani. Olen kovin atooppinen ja ihoni on erityisen kuiva näin talven jälkeen. En haluaisi vielä luovuttaa käytön suhteen ja olisi kiva jatkaa tuotteen käyttöä. Josko se 58-vuotiaan iho tästä vielä edes vähän siloisemmaksi muuttuisi. Nina 58 v.
(Vastasin Ninalle, että itselläni ensimmäiset muutokset näkyivät tosiaan kahdeksan viikon käytön jälkeen. Oslo Skin Labin asiantuntijan mukaan parhaat tulokset ihossa on huomattu nimenomaan kypsemmillä käyttäjillä.)
Moi! Olisinko reilun puoli vuotta käyttänyt Oslo Skin Labin kollageenia. Selvin huomattava muutos on vaikutus hiuksiin, ns. vauvatukkaa pukkaa! Terhi
Sun innoittamana aloitin Oslo Skin Labin kollageenin käytön viime loppusyksystä. Ensimmäinen talvi kun kasvojen iho ei kärsinyt kuivuudesta kovien pakkasten aikaan. Ja uskon, että tämä kollageenin säännöllinen käyttö auttoi siihen. Lisäksi ehkä otsan juonteet eivät näy niin selvästi, ei ne kadonneet ole, mutta ei ole niin hyvin näkyvissä. Anu
Heippa Jenni! Olen 54-vuotias iloinen ja sporttinen yrittäjä. Päivät autan vanhuksia ja etenkin rakkaita sotaveteraanejani selviytymään kotonaan, hieron ja jumppaan ja toimin olkapäänä asiakkailleni ja ystävilleni, ihanaa työtä. Sorrun kuitenkin aina välillä liikaan työntekoon, silloin yöunet ovat lyhyempiä, ulkoilu vähäisempää ja ruokailukin turhan vähäistä. Vuosien ja varmasti niin ihanan auringonkin myötä kasvojen iho on hiljalleen muuttunut. Naururypyt saavat tullakin, sillä sitä todellakin olen tehnyt, mutta ylähuulen juonteet ovat syvät ja ärsyttävät. Iho on myös kuiva, pesun jälkeen rasvaa saa/ pitää laittaa heti, muuten suukaan ei enää aukea, kun niin paljon kiristää. Olen juonut nyt Oslon kollageenia vuodenvaihteesta saakka, ja muutoksia todellakin on. Iho on kosteampi ja pehmeämpi, myös vartalossa. Jopa ihanat mummunikin sanovat, että ihoni on jotenkin eri näköinen ja värinenkin. Hiukset kasvavat ja voivat hyvin. Sekoitan kollageenin C-poretablettiin, joka vielä edistää imeytymistä. Jopa yksi hyvä miesystäväkin on nyt aloittanut tuotteen käytön suosituksestani. Nyt tuli varmasti paljon kirjoitusvirheitä, koska olen ulkoilemassa Pepsi- kissani kanssa ja välillä pitää spurtata lintujen perään. Hyvää kevättä ja kiitos kivasta blogista! Memmu
Moikka, oon kans nyt käyttänyt Oslo Skin Labin kollageenia varmaan sen puoli vuotta. Iho tuntuu jotenkin kosteammalta ja jo olemassa olevat rypyt mielestäni keventyneet. Iho on jotenkin kirkkaampi ja en halua edes ajatella aamun aloitusta ilman kollageenia vedellä, siitä tullut jo rutiini. Ihanaa kevättä sinulle! Nina 44 v.
Olen käyttänyt Oslo Skin Labin kollageenia nyt kuukauden. Juonteet madaltuneet ja iho kimmoisampi! Joka aamuinen rutiini ja sellaisena pysyy. Ihanaa päivää! Heidi 34 v
Aloitin vasta pari kuukautta sitten kollageenin käytön, mutta ihon väri on muuttunut huomattavasti terveemmän näköiseksi sekä tummat silmänaluset eivät enää ole niin mustat kuin ennen kollageenin käyttöä. Eli ehdottomasti voin tuotetta suositella. Olen myös laittanut mieheni juomaan ainetta, joten voitto tulisi tarpeeseen. Taija
Heippa. Aloitin sun innostamana käytön noin 3kk sitten ja sellainen tunne on, että ihoa ei enää kiristä niin paljon kuivuuden takia sekä ihon kunto on vaan parempi. Mutta ehkä yhtä parasta asiassa on se että nykyisin aloitan aamuni veden juonnilla mistä on tullut jo rutiini eli vettä ja kollageeni siihen 🙂 Jasu 29 v.
Lupasin arpoa kaikkien vastauksen lähettäneiden kesken kolmen kuukauden kollageenit. Ilouutinen on toimitettu voittajalle henkilökohtaisesti. Jos onni ei nyt suosinut niin tästä linkistä voit tilata aloituspaukkauksen puoleen hintaan!
Ihanaa kevättä!