Kesäkuulumisia ja uusia fobioita

Saaristossa on ihanaa. Olemme tämän loman aikana kiertäneet jo aika monta saarta. Tällä hetkellä pötköttelemme Kashtelholman vierasvenesatamassa. On muuten sympaattinen paikka. Laiturien läheisyydessä on pieni punainen tupa, josta voi esimerkiksi lainata itselleen iltalukemista. Kirjasto on pienempi kuin opikelija-asuntoni vessa.  Silti sieltä ei puutu mitään.

Kuten ei puuttunut opiskelija-asuntoni vessastakaan.

Lämpömittari tykittää ennätyslukemia. Ei edes tuule. Minä rakastan merta ja tuulta, mutta niiden yhdistelmä on minulle liikaa. Tuuli nimittäin kasvattaa aaltoja. Minä nautin aalloista vain rannalta käsin.

Juonsin aikoinaan ohjelmaa ”Kummalliset kammot”. Sitä juontaessa jouduin punnitsemaan myös omia fobioitani. Piti ihan keksimällä keksiä. Lentämistä minä pelkään jonkin verran. En silti kutsu sitä fobiaksi. Fobia nimittäin rajoittaa elämistä. Minä kuitenkin lennän paikasta toiseen ihan sujuvasti. Pankkitilini mukaan liiankin sujuvasti. Aaltojakin pelkään, mutta tässä sitä taas ollaan minkä kukkaro ja aika antaa myöten.

Tällä lomalla olen kehittänyt pienen pelon ampiaisiin. Niitä on nimittäin ihan jumalattomasti. Tilasin satamaravintolasta itselleni kuoharin. Kolmessa sekunnissa siellä ui neljä ampiaista. Saman verran pyöri ympärilläni.

Ne vaan tulee ja juo toisten juomat!

Sitä sanotaan, ettei niistä saisi välittää. Pitäisi olla tyynen rauhallisena kun ne surraavat naaman edessä. Anteeksi, mutta kuka siihen pystyy? Robotti? Yksi erehtyi laskeutumaan paljaalle iholleni. Se oli liikaa. Yllätyksenä itsellenikin huusin “PAINU HELVETTIIN SIITÄ!”.

Sen jälkeen ravintolassa oli kummallinen tunnelma.

Yksi ruotsalaisherrasmies rauhoitteli minua. Hän sanoi, etteivät tämän sortin ampiaiset pistä. Eivät missään nimessä. Ojensin hänelle käteni ja sanoin, että lyödään tonnista vetoa. Miehen käsi pysyi taskussa.

Miten se mieli niin nopeasti muuttui?

Myös kukkakärpäsiä on nyt enemmän kuin koskaan. Tai mistä minä sen tiedän, mutta siltä tuntuu. Tapoin niitä veneestä kokonaisen armeijan. Tiedän, ei niitä saisi tappaa. Mutta nekin tulevat iholle lupaa kysymättä! Moni sanoo, etteivät kukkakärpäset pistä. Minä sanon, että urbaani legenda. Yritin poistaa yhden tosi nätisti ulkotiloihin. Se sintti pisti minua. Tai ainakin puraisi. Tai kosketti siivellä sormeeni.

Anyways, se oli liikaa. 

Muuten olen kyllä nauttinut tästä lomasta, kuumuudesta ja merestä, enemmän kuin laki sallii. Tuntuu niin hyvältä, että pelottaa. Suomalaiseen mentaliteettiin kun kuuluu usko onnen kääntymisestä. 

Mihinpä se kääntyisi nyt kun ei edes tuule. Myötäisellä mennään!

Kuvat: Jussi Heikelä

You may also like

2 comments

  1. Kiva teksti, sanon tän taas uudelleen ties kuinka monetta kertaa, mutta sä oikeesti osaat kirjottaa niin että teksti nappaa mukaansa. 🙂
    Ihanaa kesän jatkoa sinulle! Eihän tästä säästä voi kun nauttia!<3

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

3 × two =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.