Urheilu yhdistää, sanovat. Minä sanon, että se myös erottaa. Hyvä niin, koska aina ei tarvitse innostua samoista asioista.

Istun helsinkiläisessä baarissa, koska meinaan kuolla nälkään. Minun lisäkseni baarissa on neljä naista. Ehkä heilläkin on nälkä. Muut asiakkaat ovat miehiä. He tuijottavat leukaperät kireinä suurelle ruudulle heijastettua jalkapallo-ottelua.

Ilmassa on enemmän testoteronia kuin Ridge Forresterissa.

Jalkapallon MM -kisojen aikaan matseja tulee pahimmillaan neljä päivässä. Yksi matsi kestää studio-osuuksineen noin kaksi tuntia. Se on kokonaisuudessaan työpäivän verran jalkapalloa. Minusta se on aika paljon television tuijottelua.

Missä ovat nyt ne psykiatrit, jotka muistuttavat kohtuullisesta ruutuajasta?

Esitän tässä nillittäjää. Todellisuudessa olen mielelläni jalkapalloleski. Sellainen voi nimittäin istua baarin nurkassa, syödä poppareita ja seurata fanien kasvoilla tapahtuvaa jännitysnäytelmää. Ilmeet vaihtelevat ilosta järkytykseen ja suunnattomaan epätoivoon. Toisinaan pelkään, että joku saa sydänkohtauksen. Olen myös miettinyt, että verisuonen katkeaminen on toinen vaihtoehto jalkapallon aiheuttamalle kuolemalle.

Parasta on kuitenkin maalin aiheuttama riemu. Silloin juro suomalainen mies muuttuu keijuksi, joka kapsahtaa vieressä olevan kaksilahkeisen kaulaan. Keijukaiset pomppivat samaan tahtiin unohtaen oman maskuliinisuutensa. Siinä on jotain hirmuisen suloista.

Halauksen jälkeen tilataan oluet. Kukaan ei muuten juo viiniä kun katsoo jalkapalloa. Eikä syö salaattia. Nachot ovat se juttu. Säälittää Venäjälle matkustaneet fanit. Hesarin mukaan siellä on olut loppumassa kesken. Baarit eivät nimittäin osanneet varautua siihen, että kaikki juovat kaljaa. Ehkä siellä juodaan kisojen loppuvaiheessa samppanjaa -oluttuopeista. Same same but different.

Eniten käytetyt sanat matsia katsoessa ovat muuten ”KATOKATOKATO!” ja ”NYTNYTNYT!”.

Minä yritin joskus olla mukana. Otin oluen ja istuin television ääreen. Odotin hurmosta, joka ei koskaan saapunut. Keskityin epäolennaisuuksiin. Naureskelin muun muassa filmaamiselle. Onhan se kyllä koomista. Miksi pitää heittäytyä POLVEA pidellen maahan kun joku on juuri hipaissut KORVALEHTEÄ?

Ronaldo, miksi?

Kerran kävin jopa matsissa. Bulgariassa. Tappeluksihan se meni. Minä olin ihan kiltisi, mutta joku fani päätti heittää kentälle savupommin. Siinä meni sekuntti, ja koko katsomo oli kentällä. Minä en ehtinyt ahteriani penkistä nostaa. Nyrkit heiluivat ja poliisin pamppu vielä innokkaammin.

Olen siis yrittänyt. Opettelin jopa syömään auringonkukansiemeniä. Käsittääkseni ne ovat myös espanjalaisessa katsomossa kova juttu. Osaan syödä niitä niin, että otan siemenen suun toisesta reunasta sisään ja sylkäisen pelkän kuoren toisesta reunasta ulos.

Nyt sekin taito on turha.

Ehkä menen ensi kaudella Talentiin?