Futismaman ajatuksia kentän laidalta

Kello soi 6:45 sunnuntaina. Napsautan kahvinkeittimen päälle ja teen aamupalan. Pieni jalkapalloilija tuhisee vielä lämpimän peittonsa alla. Ryömin hänen viereensä enkä raaskisi herättää. En olisi halunnut herättää itseänikään. Tämä on ihan liian aikaista. Sunnuntaisin pitäisi nukkua pitkään ja hartaasti.

Tänään pelataan kuitenkin jalkapalloa heti aamusta. Peiton alta kurkistaa hymyilevät kasvot. Eilinen maali on vielä tuoreessa muistissa. Pelipaita päälle ja pallo kainaloon. Turnausviikonlopun pelit ovat jo alkamassa.

Istun kentän laidalla ja katson energisiä lapsia. Kylmyydestä huolimatta he juoksevat, nauravat ja kuuluvat yhteen. En kehtaa valittaa kylmyydestä vaikka haluaisinkin. Haen kojusta kahvin. Haen toisenkin. Tarmokkaat vanhemmat ovat leiponeet mokkapaloja ja pullaa.

Tunnen piston sydämessäni. En edes muista milloin viimeksi olisin koskenut jauhopussiin.

Kolmannen kahvin jälkeen aivoni alkavat toimia ja varpaani lämmetä. Vastustajat tekevät maalin. Sitten toisen. Joku kaatuu ja lyö kyynärpäänsä. Lopulta peli hävitään, mutta kukaan ei itke. Pienen tauon jälkeen on nimittäin uusi peli ja uusi mahdollisuus.

Siitä tässä on kyse.

Tämä on minulle uusi maailma, josta olen kuullut paljon pahaakin. En kuitenkaan näe niitä vanhempia, jotka huutavat valmentajalle pää punaisena. Lapsillekin huudetaan ainoastaan kannustavasti. Vastustajan maalille taputetaan. Tämä on leikkiä ja niin sen pitääkin olla!

Muistan kun 13 vuotiaana halusin aloittaa kilpatanssin uudelleen. Joku kuitenkin sanoi minulle, ettei ikäiseni kannata aloittaa mitään tavoitteellista. En ikinä tulisi pääsemään huipulle. Sinne mielivien olisi pitänyt tanssia jo kohdussa.

Ajatus on järjetön, mutta kohdallani se toimi loistavasti. En nimittäin ikinä aloittanut tanssia uudelleen. Olisinpa osannut ajatella, että harrastuksen ei aina tarvitse olla tavoitteellista. Ainoa tavoite voi olla hauskanpito! Ajatus on myös hyvin fataali seuratoiminnan kannalta mikäli se pystyy kamppaamaan epäröivät aloittelijat jo ennen lähtöviivaa.

Onneksi tämä ajatusmalli on jo haudattu toimimattomana. Onhan?

Jalkapalloturnauksen lopputulos oli tappiollinen, mutta pelasimme sydämellä. Nivouduimme taas hieman enemmän yhteen. Opimme uutta. Aina tulee uusi peli, uusi mahdollisuus. Mahdollisuus pitää ennen kaikkea hauskaa!

You may also like

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.