Ei enää yhtään konkreettista kirjaa!

Teksti sisältää -tarjouksen!

Kirjahylly paljastaa ihmisestä yllättävän paljon. Jopa enemmän kuin hyllyn omistaja haluaisi kertoa. Moni sanoo, että kodin kirjoista voi päätellä sivistyksen tason. Jossain määrin tämä lienee totta, mutta kirjoilla voi myös huijata itsensä todellisuutta viisaammaksi. Omasta hyllystäni löytyy muun muassa runoilija, taiteilja ja kirjailija Hermann Hessen tuotantoa.

Voin kertoa, että Hesse ei ole houkutellut.

Muuttaessa huomasin, että meillä on kirjoja aivan liikaa. Ne eivät mahdu siististi minnekään. Niitä on kirjahyllyn lisäksi lattioilla ja yöpyödillä. Kymmeniä kiloja painavaa muuttokuormaa kantaessani mietin, miksi ihmeessä säilytän yli kymmenen vuotta sitten hankittuja kirjoja? Luen nimittäin hankkimani kirjan aina vain kerran.

Ainoastaan Anna-Leena Härkösen novellikokoelmia olen kuluttanut useasti. Ja sen näkee. Kreikassa sivuille on tippunut tsatsikia, Las Vegasissa  – yllätys, yllätys – mansikkamargaritaa.

Olen päättänyt, että meille ei tule enää yhtään kirjaa! Tila on nimittäin ihmiselämässä rajallista. Eihän minua kehoteta muuttamaan isompaan kotiinkaan jos kaapeissa ei ole enää tilaa tavaroille. Silloin kehotetaan luopumaan kaikesta turhasta! Pitäisikö minun siis ostaa uusi kirjahylly hermanhesseille ja annakareninoille? Ei! Haluan luopua asioista, joita en tarvitse.

Haluan konmarittaa kirjahyllyni!

Vielä kymmenen vuotta sitten kirjoista luopuminen olisi merkinnyt luopumista sivistyksestä. Onneksi elän vuotta 2018: Äänikirjojen aikaa! Ei enää satoja kiloja kirjoja vaan loputon määrä tietoa ja tarinoita omassa kännykässä.

Muuttaminen ja kirjojen kantaminen toi mukanaan paljon hyvää: muun muassa sen, että latasin itselleni kahden viikon mittaisen, ilmaisen kokeilujakson.

Listasin tähän kirjat, joihin aion syksyn aikana tutustua. Mitä sinun tekisi mieli lukea? Saa vinkata, koska äänikirjoille on aina tilaa!

Kiira Korven elämäkerta ”Ehjäksi särkynyt”

Thomas Erikson: Idiootit ympärilläni

Aki Hintsa: Voittamisen anatomia

Mark Manson: Kuinka olla piittaamatta paskaakaan

Pääset tutustumaan äänikirjoihin kahden viikon ajan ilmaiseksi

TARJOUS PÄÄTTYNYT!

You may also like

1 comment

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

16 − five =

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.