Jalkapalloleskille

Urheilu yhdistää, sanovat. Minä sanon, että se myös erottaa. Hyvä niin, koska aina ei tarvitse innostua samoista asioista.

Istun helsinkiläisessä baarissa, koska meinaan kuolla nälkään. Minun lisäkseni baarissa on neljä naista. Ehkä heilläkin on nälkä. Muut asiakkaat ovat miehiä. He tuijottavat leukaperät kireinä suurelle ruudulle heijastettua jalkapallo-ottelua.

Ilmassa on enemmän testoteronia kuin Ridge Forresterissa.

Continue Reading

Ylioppilas, haahuile rauhassa

Tiedätkö sen tunteen kun olet juonut lasillisen punaviiniä ja alat muistella menneitä? Minulle kävi niin koulujen päättymispäivänä.

Istuin lattialla ja kaivelin laatikoita. Niistä löytyy yllättäviä asioita, jotka muistuttavat menneisyyden merkityksellisistä hetkistä. Vanha pompula, kuitti tai sytkäri on omiaan kasvattamaan sisällä vellovaa haikeuden tunnetta. Siinä on jotain maagisen ihanaa kun vajoaa surun, muistojen ja ilon sekamelskaan.

Päädyin selailemaan valokuvia. Tiedätkö, sellaisia paperisia versioita. Kyllä, niin vanha olen. Mainittakoon, että kuvat olivat kuitenkin värillisiä. Yhden kuvan kohdalla pysähdyin. Se oli ylioppilaskuvani.

Continue Reading

Kevään juhlia odotellessa!

”Minä kerään sitten Iittalan Kartiota”, totesi eräs lukiokaverini ennen ylioppilaskirjoituksia. 

Hän oli todennäköisesti ilmoittanut asian sukulaisilleen yhtä tomerasti. Hyvä niin. Itselleni astiaston löytäminen tuotti vaikeuksia. Lukiossa ihmisellä oli 90-luvun lopulla kaksi tehtävää: löytää itsensä lisäksi astiasto.

Koin molemmat tehtävät varsin haastaviksi. 

Continue Reading

Nainen on naiselle susi

Minulla ei periaatteessa ollut yhtään ylimääräistä minuuttia haastattelulle. Toimittaja sattui kuitenkin esittämään kysymyksen, joka sai minut pysähtymään:

Allekirjoitatko väitteen, että nainen on naiselle susi?

Rehellisesti, voisin tulittaa aiheesta tunnin hengittämättä. Sitä tuskin kukaan jaksaisi kuunnella, joten pyrin kiteyttämään ajatukseni valmiiksi pureskeltuun ja siksi helposti nieltävään muotoon. 

Continue Reading

The one!

Muistan sen pakkasaamun selkeästi. Nyysin isäni järjestelmäkameran ja lähdin kuvaamaan luontoa. Pakkanen oli sivellyt maiseman harmaan huuruiseksi viimeisintä havunneulasta myöten.  Aurinko nousi kohmeisin liikkein horisonttiin. Se sai lumen kimaltelemaan ikään kuin taivaalla olisi räjähtänyt hopeinen hilepilvi.

Se oli kaunein pakkasaamu koskaan.

Continue Reading

Hyi mitä kolttuja!

Mervi laittoi minulle palautetta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.

”Ihan karsee tyyppi olet”, hän kirjoitti.

Minua nauratti. Sitä reaktiota Mervi tuskin olisi toivonut. En pahoittanut mieltäni pätkääkään. Lähinnä tunsin sääliä Merviä kohtaan.

Näin sieluni silmin hieman väsähtäneen Mervin. Hän istui laskuhumalassa sänkynsä laidalla ja tuijotti kännykästä kuvaani. Viha siirtyi kädestä kohti aivoja ja saavutti vihdoin sydämen. Mervi päätti käyttää hänelle annettuja elämän minuutteja palautteen antamiseen.

Toivottavasti kulutettu aika oli sen arvoista. Toivottavasti Mervi sai pahaan oloonsa pienen pilkahduksen iloa. Suon sen hänelle. Ilomielin. 

Continue Reading

Tänään se alkaa – ja näin minut rakennettiin!

Meikkituoli tulee esiintyvälle naiselle yhtä tutuksi kuin syöttötuoli vauvalle. Siinä istutaan kunnes piltti on ahmittu. Tässä tapauksessa kunnes irtoripset on liimattu ja huulet sivelty kauniin punaiseksi. Olen usein miettinyt, kuinka paljon meikkituolissa istuminen pidentää työpäivääni? Ainakin se on merkittävästi pidempi kuin miesesiintyjillä. He ovat valmiita pienen puuterisipaisun jälkeen.

Meikkituoli tuli tutuksi näissäkin kuvauksissa…

Continue Reading

Ajatuksia lentokoneista – ja purnausta bisneksestä

Rakastan lentokenttiä, mutta vihaan lentokoneita. Lentokentillä on niin sanottua lähdön tunnelmaa. Siitä tunnelmasta minä pidän. Tykkään lähtemisestä kun kyseessä ei ole parisuhde.

Lentokoneita minä vihaan. Paitsi silloin kun olen nauttinut lasin rauhoittavaa viiniä. Silloin olen tarpeeksi välinpitämätön pelolle. Kuten nyt kun istun koneessa Lontoosta Helsinkiin.

Psykoterapeutit tosin sanovat, että pelko on kohdattava. Minä sanon, että myöhemmin.

Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat nukkua lentokoneissa. Itse en osaa. Pyllyn alla oleva yhdentoista kilometrin pudotus ei varsinaisesti rentouta minua. Koska en nuku, keskityn kirjoittamiseen, lukemiseen tai toisten ihmisten tarkkailemiseen. Tällä kertaa tarkkailen verhoa, joka heiluu rahvaan ja bisnesluokan välissä. Se verho erottaa meidät ja heidät. Kaikkea minä ymmärrän, mutta en bisnesluokkaa näin pienessä lentokoneessa. 

Continue Reading

Omat flopit ja Lontoon topit

Olen usein miettinyt miltä tuntuisi matkustaa yksin. Kaveri toisensa jälkeen pakkaa laukkunsa ja lähtee maailmalle. Kukaan ei ole katunut.

Olen sen verran vanhanaikainen ihminen, että yksin matkustavan on mielestäni osattava lukea karttaa. Tai ainakin kyetä analysoimaan puhelimen navigaattoria ja varmistaa, ettei akku lopu kesken.

Osaan vähän molempia. 

Continue Reading

Menestyminen on tätä

Suomi on täynnä menestyneitä naisia, mutta heistä puhutaan aivan liian vähän. Nyt se on loppu!

Näillä sanoilla julistin Menestyjänaiset -sarjan alkaneeksi. Nyt olen työstänyt sarjaa Radio Aaltoon ja Suplaan useita kuukausia. Olenko siis menestynyt?

En, koska en määrittele menestystä työn määrällä.

Miten menestyminen sitten määritellään? Mitä se merkitsee? Oman näkemyksensä kysymyksiin ovat antaneet muun muassa toimittaja Ronja Salmi, manageri Carla Ahonius, kirjoittaja Anna perho ja valokuvaaja Janita Autio.

Hauskaa, että heitä kaikkia yhdistää julkisuus. Se ei ole kuitenkaan yhdellekään tavoite. Se on paremminkin sivutuote.

Continue Reading