Kaupallinen yhteistyö Oslo Skin Lab
Olipa kertakaikkiaan kiva vastata Oslo Skin Labin minulle esittämiin kysymyksiin hyvinvoinnista ja vanhenemisesta! Näitä asioita ei tule miettineeksi päivittäin. Niiden ääreen on kuitenkin välillä hyvä pysähtyä.
Toimii kuin junan…verkko.
Istun toista kertaa junassa korona-kaaoksen jälkeen. Olen juuri lopettelemassa lomani ensimmäistä osaa, jonka vietin Raahessa ja Oulussa poikani kanssa. Raiteet vievät nyt Helsinkiin.
Viimeisimmästä “mitä minulle kuuluu” -tyylisestä tekstistä on kauan aikaa. On tapahtunut paljon. Aluksi tuntui, että vähän liikaakin. Kaikkien tapahtumien latautuminen aivoihini vastaa nopeudeltaan junan verkkoa. Menneeseen palaaminen tökkii, muistot latautuvat hitaasti -jos ollenkaan.
Kaupallinen yhteistyö: Oslo Skin Lab
Rutiinit on ymmärretty väärin. Ne on jo lähtökohtaisesti brändätty huonosti. Rutiinit yhdistetään tylsyyteen ja harmauteen. Todellisuudessa ne kuitenkin mahdollistavat kaiken kivan. Ilman rutiineja olisimme purjelaivoja ilman purjeita. Moottoriveneitä ilman moottoreita. Lintuja ilman siipiä.
Shakiroita ilman lanteita.
Kyllä sen sanominen ääneen tuntuu vieläkin epätodelliselta. Oma laukkumallisto. Aikamoista.
Ihan yhtä epätodelliselta tuntuu selata kuvia laukkumalliston lanseeraustilaisuudesta. Olinko minä tuolla? Aika meni niin äkkiä! Ehdinkö oikeasti pysähtyä ja nauttia?
Kaupallinen yhteistyö Herbinan kanssa
Olen tehnyt elämässäni virheitä. Huomattavimmat niistä liittyvät meikkaamiseen ja ihonhoitoon. Teininä kärvensin ihoani auringossa ja luulin, että kasvovoide aiheuttaa finnejä. Inhosin tummia silmänalusiani, joten pyrin peittämään niiden sinertävyyttä paksulla puuterikerroksella.
Ihminen on luotu liikkumaan.
Minut tosin taidettiin unohtaa siinä luomistyössä.
Urheileminen ei ole minulle luontaista. Sehän nähtiin jo peruskoulussa. Liikuntatunnilla olin se, joka valittiin joukkueeseen viimeisenä. En ollut voimakas tai nopea. Olin pieni ja vähän heiveröinen. Olin se, joka otettiin joukkueeseen säälistä tai opettajan käskystä.
Kaupallinen yhteistyö: Berner/Herbina
Toimittajan työ on jännittävää. Olen päässyt tapaamaan ihmisiä, joiden elämään minulla ei olisi muuten mitään asiaa. Olen saanut kysellä tyhmiä kysymyksiä viisailta ihmisiltä. Olen päässyt huoneisiin, joiden ovet pidetään yleensä visusti lukossa.
Niin kävi nytkin.
Voitte varmasti kuvitella innostukseni kun kuulin pääseväni laboratorioon, jossa valmistetaan Herbinan tulevia kosmetiikkatuotteita.
– Kuinka usein sä käyt salilla?
– Tällä hetkellä silloin kun mua huvittaa eli ehkä kerran viikossa!
– Eihän siitä ole mitään hyötyä?
Ihminen tuntuu ajattelevan, että kaikella toiminnalla on oltava mitattava hyöty. Salilla rehkimisestä on hyötyä kun siellä käy ainakin kolme kertaa viikossa. Vasta silloin rasva tirisee! Samanlainen ajatusmalli pätee melkein mihin tahansa.
– Ajattelin jatkaa media-ala opintoja!
– Ei se kuitenkaan tuo sulle enempää palkkaa. Eli ei siitä ole sinulle mitään hyötyä!
Kaupallinen yhteistyö: Olympus
”Mennään Palmaan mun synttäreillä!”, huudahdin yllätyksenä itsellenikin.
Sen piti olla vain heitto. Hetken mielijohde ei kuitenkaan tarvitse toteutuakseen kuin muutaman innostuneen ystävän. Niitä minulle on siunaantunut kiitettävästi.
Ystävääni lainatakseni tilanne oli ”SOS!”: Piti varata lennot, löytää täydellinen hotelli ja perustaa Facebook -ryhmä matkan fiilistelyä varten.
Ryhmä perustettiin. Liput varattiin. Hetken mielijohteesta tuli ihana pakkomielle.
”En mä mitään laske, mutta enää neljä kuukautta, kaksi päivää ja viisi tuntia matkaan!”
”Pitäiskö jo varata raflat kun matkaan on ENÄÄ kolme kuukautta?”
”Mun pitää laihduttaa 20 kiloa 20 päivässä. Ei paha!”
Ryhmään kilahtelevat viestit saivat perhoset juopumaan vatsassani. Mikään – korostan MIKÄÄN – ei ole yhtä ihanaa kuin loman suunnitteleminen kanssa ystäväin. Hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.
Oops, I did it again. Valitin kiirettä. Viime aikoina puolituttujen kanssa käydyt nopeat keskustelut ovat soljuneet tähän tyyliin:
– Miten menee?
– Hyvin, mutta hirvee kiire!
– Niinpä! Sitä on näin keväisin liikkeellä!
Naurettavaa höpinää. Aivan kuin kiire olisi jokavuotinen siitepölyallergia, joka loppuu itsestään.
