Viisautta odotellessa

Ikääntymisessä ei ole mitään kivaa. Se on sieltä ja syvältä. Väitän, että ikääntymistä rakastava ihminen valehtelee. Minä haluan ainakin jämähtää juuri tähän ikään. En halua vanheta ja kuolla vaan hillua tällä planeetalla niin kauan kuin huvittaa.

Ei voi olla liikaa pyydetty.

Sanotaan, että ikä tuo viisautta. Sitä odotellessa olen huomannut itsessäni muita muutoksia. En enää esimerkiksi siedä sekuntiakaan huonoa palvelua. En siedä sitä, että asiakaspalvelija piiloutuu sääntöjen taakse ja kohtelee minua massana. Säännöt on tehty rikottavaksi jos tarve niin vaatii.

Continue Reading

Oodi vartalolle

Tuijotin alastonta vartaloani peilistä. En yleensä tee niin, mutta peileillä vuorattu hotellin kylpyhuone suorastaan pakotti tuijottamaan. Näin kroppani edestä, takaa, sivuilta ja päältä. Moisen kylppärin suunnittelijan täytyy rakastaa itseään.

Minä en rakastanut. Näin vain epäkohtia, tietenkin. Aika harvoin sitä tulee tuijoteltua itseään tyytyväisyydestä kiehnäten.

Tekeekö kukaan niin?

Näin ihoni, joka oli kalpeampi kuin leipurin jauhoiset sormet. Vatsani, joka näytti imaisseen Kaivopuistoon jääneet vappupallot sisäänsä. Kuulin kun maan vetovoima lauloi seireenien lailla. Kuka voisi vastustaa seireenin laulua? Kreikkalaisen mytologian mukaan ei kukaan.

Vähinten vartaloni.

Continue Reading

Paljastuksia, osa 4

En pelkää juuri mitään. Paitsi kuolemaa, sairastumista, pimeää ja yksin lentämistä. Lentokoneessa tarvitsen viereeni ihmisen, joka ei pelkää turbulenssia. Sellaisen tyypin, joka pystyy ihan suvereenisti jatkamaan keskustelua vaikka kone pomppisi holtittomammin kuin humalainen mummo trampoliinilla. Ihailen sellaista rauhallisuutta.

Toisinaan pelkonsa on kohdattava. Etenkin silloin kun haluaa matkustaa yksin. Silloin on kestettävä 11 kilometrin korkeus ilman tukea. Edes lasillinen viiniä ei auta siihen yksinäisyyden tunteeseen. Onneksi pari lasillista usein auttaa.

Continue Reading

Paljastuksia, osa 3

Valitsin hotellia pitkään. Se yleensä kannattaa kun kyseessä on kaupunkin nimeltä Pariisi. Huoneet ovat nimittäin lähes aina pienempiä kuin kuvissa. Yleensä pelkkä avattu matkalaukku täyttää pinta-alan ääriään myöten. Lisäksi huoneissa haisee usein vähän home.

Tai sitten se olen minä.

Valitsin viisi tähteä, koska luotan listoihin. Listat helpottavat elämääni. Niitä tehneet ihmiset ovat testanneet hotellit puolestani ja pistäneet ne järjestykseen. Minun ei siis tarvitse tehdä vääriä valintoja, koska joku muu on tehnyt ne puolestani.

Valitettavasti olen usein vaativampi kuin muut. Tai sitten nenäni on herkempi kuin muilla. Hotellissamme nimittäin haisi rehellinen home. 

Continue Reading

Paljastuksia, osa 2

Pariisin lentomme lähti aamulla aivan liian aikaisin. Herätyskello piippasi jo neljältä. Kohmeisin silmin selailin päivän uutisia puhelimesta. Sitten näin jotain tuttua…

Tiedätkö sen tunteen kun näet oman naamasi uutisissa ennen aamu neljää?

Yritin tarkentaa katsettani ja korjailla silmälasieni paikkaa. Todellako näin kuvassa minut ja veljeni? Vai oliko tämä vielä unta? 

Continue Reading

Ajatuksia lentokoneista – ja purnausta bisneksestä

Rakastan lentokenttiä, mutta vihaan lentokoneita. Lentokentillä on niin sanottua lähdön tunnelmaa. Siitä tunnelmasta minä pidän. Tykkään lähtemisestä kun kyseessä ei ole parisuhde.

Lentokoneita minä vihaan. Paitsi silloin kun olen nauttinut lasin rauhoittavaa viiniä. Silloin olen tarpeeksi välinpitämätön pelolle. Kuten nyt kun istun koneessa Lontoosta Helsinkiin.

Psykoterapeutit tosin sanovat, että pelko on kohdattava. Minä sanon, että myöhemmin.

Kadehdin ihmisiä, jotka osaavat nukkua lentokoneissa. Itse en osaa. Pyllyn alla oleva yhdentoista kilometrin pudotus ei varsinaisesti rentouta minua. Koska en nuku, keskityn kirjoittamiseen, lukemiseen tai toisten ihmisten tarkkailemiseen. Tällä kertaa tarkkailen verhoa, joka heiluu rahvaan ja bisnesluokan välissä. Se verho erottaa meidät ja heidät. Kaikkea minä ymmärrän, mutta en bisnesluokkaa näin pienessä lentokoneessa. 

Continue Reading

Omat flopit ja Lontoon topit

Olen usein miettinyt miltä tuntuisi matkustaa yksin. Kaveri toisensa jälkeen pakkaa laukkunsa ja lähtee maailmalle. Kukaan ei ole katunut.

Olen sen verran vanhanaikainen ihminen, että yksin matkustavan on mielestäni osattava lukea karttaa. Tai ainakin kyetä analysoimaan puhelimen navigaattoria ja varmistaa, ettei akku lopu kesken.

Osaan vähän molempia. 

Continue Reading

Enemmän tätä

Sunnuntai 18.2.2018. Valkea Helsinki. Ajattomuus. Liian harvoin laahustamme näin, ilman päämäärää. Tänään teimme niin. Nauroimme, sekoilimme, söimme porkkanakakkua Uunisaaressa. Olimme me.

Liian harvoin ehdin katsoa häntä kuten tänään. Todella syventyä häneen. Tänään taas muistin, kuinka etuoikeutettu ja onnellinen olen hänen takiaan.

Kiitos elämä.

Oli hyvä pysähtyä jälleen.

Continue Reading

Täydelliset äidit eivät tekisi näin – mutta minä en olekaan täydellinen

Aika on rajallista. Loma-aika vielä rajallisempaa. Siksi sen suunnittelemiseen liittyy aina paineita.

Ainakin minulla.

Kesälomaa on suomalaisella työläisellä noin neljä viikkoa. Suurin siivu siitä menee perheen kanssa vietettyyn aikaan. Jos hyvin käy, myös parisuhteelle lohkeaa ainakin pieni pala piirakkaa. Sukulaiset syövät loput. Neljästä viikosta tuskin jää yhtään päivää kaikkein tärkeimmälle: oman pään balansoimiselle.

Continue Reading