Paris closeup

Yhteistyössä Olympus

Muistan sen maagisen hetken pimiössä. Painoin paperin veden alle. Sen jälkeen tuuditin sitä yhtä varovasti kuin lasta uneen. Ensin näin ääriviivat. Sitten kokonaisen hahmon. Siirsin kuvan seuraavaan vesiastiaan henkeäni pidätellen. Tulisiko kuvasta tarkka? Ehkä kamera hieman tärähti? Vihdoin naisen kasvot piirtyivät tarkkana paperille.

Onnistumisen hetkellä tajusin, että valokuvaaminen on parhaimmillaan taidetta. 

Continue Reading

Vihdoinkin New York

Yhteistyö: Maria Casino

Yksikään tavara maailmassa ei anna minulle matkustamisen tuomaa nautintoa. Lähtemisessä on vain jotain maagista. Ehkä siksi, että tietää tulevansa takaisin. Ilman turvallista kotia matkustaminen voisi tuntua pakomatkalta. 

Muistan aina sen kutkuttavan tunteen kun istuin ensimmäistä kertaa lentokoneessa. Kone suuntasi 90-luvun alkupuolella – yllätys, yllätys – Kanarialle. Lentoemännät näyttivät jumalattarilta, joilla oli kaikki valta maailmassa. He hymyilivät, tarjosivat juomia ja toivat minulle värityskirjan lentomatkan ratoksi. 

En ole koskaan värittänyt niin tarkasti kuin silloin.

Continue Reading

Ensimmäinen vlogi!

Kädet hieman tärisevät. Ääni värisee. Istun keittiön pöydän äärellä ja tuijotan tietokonetta poikani kanssa. Hän neuvoo. Minä kuuntelen. Olen juuri julkaisemassa ensimmäisen YouTube -videon.

Mitä ihmettä olen tekemässä?

Pelottaa ja innostaa. Jännittää ja naurattaa. Idea vlogiin tuli yllättäen kun ystäväni kyseli sen perään. Annoin ajatuksen hautua – pitkään. Sitten päätin kokeilla. Mitä menetän? Ehkä sanon jotain tyhmää? Ehkä minulle nauretaan?

Eli ei mitään uutta!

Continue Reading

Menee tunteisiin…

En muista milloin viimeksi olisin nukkunut kuin tukki. Viime viikonloppuna se kuitenkin tapahtui.

Näin pitkiä ja polveilevia unia, koska yksikään ääni ei havahduttanut minua hereille. Se ei ole mahdollista Helsingissä, jossa raitiovaunut rämisevät ja kerrostalon seinien läpi kuuluu kun naapuri vetäisee vessan. Se on mahdollista lapsuudenkodissa, jossa yöllä kuulee vain peltojen ja metsän välissä lepäävän hiljaisuuden.

Kuinka kaipasinkaan taas kotiin.

Continue Reading

Koti kasassa

Yhteistyössä Metropoli Kaluste Oy

Pitkään ja hartaasti odotettu päivä on koittanut. Istun uuden kodin uudella sohvalla. Pyörittelen lasissani punaviiniä. Siinä on huojennuksen tuoksu. Tavarat ovat vihdoin löytäneet paikkansa.

Aivan kuten minäkin.

Pari viikkoa sitten tilanne oli täysin toinen. Istuin kaaoksen keskellä. Purkkeja, kippoja, kuppeja, tarpeettomia paperilappuja, vajaita hoitoainepurkkeja, lähes loppuun poltettuja tuoksukynttilöitä. Vanha rikkinäinen sohva nuhjuisena uuden kodin nurkassa. Pakatessa tavaroista ja huonekaluista luopuminen tuntuu ylitsepääsemättömältä, purkaessa välttämättömältä.

Nyt sohvakin on siirtynyt paikkaan, jossa rikkinäisistä jaloista ja natisevasta pohjasta ei kukaan enää valita.

Continue Reading

Itsenäisen naisen tilitys

MINÄ OLEN ITSENÄINEN NAINEN!

Myönnän, että kymmenenvuotiaan suusta se kuulostaa huvittavalta. Varsinkin kun siinä iässä asuu kotona ja elää vanhempiensa rahoilla. Sitä kuitenkin toistelin aina jos joku vitsaili, että isona kannattaa naida rikas mies.

Minulle oli jo varhain selvää, että tienaan omat rahani. Rahan pyytäminen “turhuuksiin” oli jo lapsuudessa turhauttavaa. En suostuisi elämään aikuisuutta käsi ojossa. En myöskään elättämään toista. Yhteiset hankinnat tehdään yhdessä. Omat itsenäisesti. Piste.

MINÄ OLEN ITSENÄINEN NAINEN!

Uhosta huolimatta elämän taloudelliset kuopat ovat pakottaneet itsenäisenkin naisen nöyrtymään. Äitiyslomalla ja uralla tapahtuneiden rahallisten romahdusten aikana kumppanin tuki on ollut korvaamatonta. Silti uho asuu yhä minussa. Se nousee pintaan aina tarvittaessa.

Kuten tänä kesänä Ranskassa…

Continue Reading

Tähän ääniviestiin palaan aina uudelleen

Ihmiset ovat innokkaita tulkitsemaan asioita. Erityisesti väärin. Toisinaan tuntuu, että väärin tulkitsemisen taito on paljon kehittyneempi kuin taito tulkita oikein. Kai oppi tulee jo äidinmaidosta. Toisaalta, siemennesteen lusikka on aivan yhtä syvällä sopassa.

Tekstiviestit ovat väärinymmärryksen kehto. Vai tuntuuko seuraava kuvitteellinen esimerkki utopialta:

”Mikset sä enää kirjoita mulle, että sä rakastat mua?”

”Rakastan sua.”

”Miksi vaan pisteellä! Miksi et laita huutomerkkiä. Miksi et rakasta mua HUUTAMALLA? Mua pitää rakastaa huutomerkein!”

”Rakastan sua!”

”Ei tunnu oikeelta kun sanot sen noin. Musta tuntuu, että meidän pitää jutella.”

Ja asiasta jutellaan. Se on yhtä varmaa kuin marraskuun pimeys. Riidan yltyessä tekstari nostetaan pöydälle. Näyttävästi. Yhä uudelleen. Ihmiset ovat kumman innokkaita nostamaan asioita pöydälle, mutta innottomia pöydän putsaamiseen.

Continue Reading

Kesäkuulumisia ja uusia fobioita

Saaristossa on ihanaa. Olemme tämän loman aikana kiertäneet jo aika monta saarta. Tällä hetkellä pötköttelemme Kashtelholman vierasvenesatamassa. On muuten sympaattinen paikka. Laiturien läheisyydessä on pieni punainen tupa, josta voi esimerkiksi lainata itselleen iltalukemista. Kirjasto on pienempi kuin opikelija-asuntoni vessa.  Silti sieltä ei puutu mitään.

Kuten ei puuttunut opiskelija-asuntoni vessastakaan.

Lämpömittari tykittää ennätyslukemia. Ei edes tuule. Minä rakastan merta ja tuulta, mutta niiden yhdistelmä on minulle liikaa. Tuuli nimittäin kasvattaa aaltoja. Minä nautin aalloista vain rannalta käsin.

Continue Reading

Täsä mää ny ole!

Täsä mää ny ole, sanoi loma ja levitti käsiään kohti aurinkoa. Tuijotin sitä epäuskoisena. Nytkö se oli siinä, edessäni? Olinhan minä odottanut pitkään ja hartaasti. Olin unelmoinut sen saapumisesta. Siitä, miltä se tuntuu. Silti se yllätti minut kuten talvi yllättää autoilijat.

Jäykistyin.

Kui sää tommottos stressaantunu ole, se kysyi ja asetteli elohopean hellelukemalle. Sitten se kumitti taivaalta pilvet ja repi kalenterini pieneksi silpuksi. Se hieroi hartioitani ja siveli kuivahtanutta ihoani maitomaisella tuulella. Onk tää nyt hyvä, se kysyi ja asettautui riippumattoon seuraavaksi neljäksi viikoksi. 

Tää on erittäin hyvä! Vaikka en ymmärräkään miksi loma puhuu tarinoissani turkua?

Continue Reading

Tekstari, joka yllätti iloisesti! Mutta sitten…

Istuin ihan rauhassa sängyllä ja fiilistelin tulevaa matkaa Wieniin.  Sitten sain tekstiviestin, jota en osannut odottaa. Ylipäätään en odota tekstareita. Kommunikaatio tapahtuu nykyään Whatsappin välityksellä. Jos tapahtuu. Harvoin tuntuu sekään laulavan.

Mikä minussa on vikana?

Perinteinen tekstiviesti on muuten niin kuollut. Se tulee lähetettyä vain niille ihmisille, jotka eivät ole kovin läheisiä. Whatsapp on henkilökohtaisempi. Siinä on kuva ja kaikki. Sen lisäksi näet milloin vastaanottaja on lukenut viestin. Se kertoo aika paljon. Kuten sen, että henkilö on juuri sillä hetkellä ajatellut sinua. Piinaavuus puolestaan syntyy siitä kun viestin lukemisesta huolimatta siihen ei vastata. Silloinkin tulee mieleen:

Mikä minussa on vikana?

Continue Reading