Kevään juhlia odotellessa!

”Minä kerään sitten Iittalan Kartiota”, totesi eräs lukiokaverini ennen ylioppilaskirjoituksia. 

Hän oli todennäköisesti ilmoittanut asian sukulaisilleen yhtä tomerasti. Hyvä niin. Itselleni astiaston löytäminen tuotti vaikeuksia. Lukiossa ihmisellä oli 90-luvun lopulla kaksi tehtävää: löytää itsensä lisäksi astiasto.

Koin molemmat tehtävät varsin haastaviksi. 

Continue Reading

Nainen on naiselle susi

Minulla ei periaatteessa ollut yhtään ylimääräistä minuuttia haastattelulle. Toimittaja sattui kuitenkin esittämään kysymyksen, joka sai minut pysähtymään:

Allekirjoitatko väitteen, että nainen on naiselle susi?

Rehellisesti, voisin tulittaa aiheesta tunnin hengittämättä. Sitä tuskin kukaan jaksaisi kuunnella, joten pyrin kiteyttämään ajatukseni valmiiksi pureskeltuun ja siksi helposti nieltävään muotoon. 

Continue Reading

Elämä, miksi juokset niin nopeasti?

Puhelimeni soi kesken radiolähetyksen. Poikani tiedusteli ensimmäistä kertaa, voisiko hän mennä heti koulun jälkeen jalkapallokentälle pelaamaan. Muutkin menisivät.

Tiesin, että tämä hetki koittaa joskus. Silti se tuli aivan liian aikaisin. Se yllätti niinkuin lumisade yllättää autoilijat. 

Suhtauduin pyyntöön maltillisesti: 

”Mutta sinne kentälle mennessä on se kauhea RISTEYS! Eikä sulla ole mitään eväitä! Eikä vettä! Pelatessa tulee varmasti jano! Eikä siellä ole vessaa! Entä jos tulee vessahätä! Laita viesti kun olet ylittänyt sen KUOLEMANRISTEYKSEN! Kenenkään kyytiin ei sitten mennä vaikka takapenkillä olisi kuinka söpö koiranpentu tahansa! Ja jos liikut kentältä, SOITA!”

Continue Reading

Paljastuksia, osa 3

Valitsin hotellia pitkään. Se yleensä kannattaa kun kyseessä on kaupunkin nimeltä Pariisi. Huoneet ovat nimittäin lähes aina pienempiä kuin kuvissa. Yleensä pelkkä avattu matkalaukku täyttää pinta-alan ääriään myöten. Lisäksi huoneissa haisee usein vähän home.

Tai sitten se olen minä.

Valitsin viisi tähteä, koska luotan listoihin. Listat helpottavat elämääni. Niitä tehneet ihmiset ovat testanneet hotellit puolestani ja pistäneet ne järjestykseen. Minun ei siis tarvitse tehdä vääriä valintoja, koska joku muu on tehnyt ne puolestani.

Valitettavasti olen usein vaativampi kuin muut. Tai sitten nenäni on herkempi kuin muilla. Hotellissamme nimittäin haisi rehellinen home. 

Continue Reading

The one!

Muistan sen pakkasaamun selkeästi. Nyysin isäni järjestelmäkameran ja lähdin kuvaamaan luontoa. Pakkanen oli sivellyt maiseman harmaan huuruiseksi viimeisintä havunneulasta myöten.  Aurinko nousi kohmeisin liikkein horisonttiin. Se sai lumen kimaltelemaan ikään kuin taivaalla olisi räjähtänyt hopeinen hilepilvi.

Se oli kaunein pakkasaamu koskaan.

Continue Reading

Paljastuksia, osa 2

Pariisin lentomme lähti aamulla aivan liian aikaisin. Herätyskello piippasi jo neljältä. Kohmeisin silmin selailin päivän uutisia puhelimesta. Sitten näin jotain tuttua…

Tiedätkö sen tunteen kun näet oman naamasi uutisissa ennen aamu neljää?

Yritin tarkentaa katsettani ja korjailla silmälasieni paikkaa. Todellako näin kuvassa minut ja veljeni? Vai oliko tämä vielä unta? 

Continue Reading

Paljastuksia, osa 1

Levisten saapumista Raaheen odotettiin kuin kuuta nousevaa. Kirsi taisi olla ensimmäinen raahelainen, jolla oli Levikset. Yhtenä ihan tavallisena aamuna hän tallusteli koulun käytäviä viisnollaykkösissä. Vannon, että koko koulu vähän kohahti.

Kirsi oli käynyt Helsingissä.

En oikein tiennyt Leviksistä mitään. Silti halusin ne. Halusin olla kuin Kirsi. Halusin olla cool! Vanhempani olivat tosin sitä mieltä, että 400 markkaa yksistä farkuista on aivan liikaa. Väsytystaktiikkani kuitenkin toimi, ja lähdimme kaupunkiin etsimään Leviksiä. Olin kuullut huhuja, että niitä saattaisi löytyä jommastakummasta kaupasta. 

Continue Reading

Hyi mitä kolttuja!

Mervi laittoi minulle palautetta. Viesti oli lyhyt ja ytimekäs.

”Ihan karsee tyyppi olet”, hän kirjoitti.

Minua nauratti. Sitä reaktiota Mervi tuskin olisi toivonut. En pahoittanut mieltäni pätkääkään. Lähinnä tunsin sääliä Merviä kohtaan.

Näin sieluni silmin hieman väsähtäneen Mervin. Hän istui laskuhumalassa sänkynsä laidalla ja tuijotti kännykästä kuvaani. Viha siirtyi kädestä kohti aivoja ja saavutti vihdoin sydämen. Mervi päätti käyttää hänelle annettuja elämän minuutteja palautteen antamiseen.

Toivottavasti kulutettu aika oli sen arvoista. Toivottavasti Mervi sai pahaan oloonsa pienen pilkahduksen iloa. Suon sen hänelle. Ilomielin. 

Continue Reading

Mies ei ikinä kikattele

Soitin ystävälleni, josko voisin mennä hänen luokseen kylään. Hän oli soitostani varsin iloinen, mutta vaati minua hieman pidättelemään tuloani. Hän nimittäin halusi vähän siivoskella.

Kun saavuin hänen luokseen, asunto oli kuin suoraan myyntiesitteestä. Minun sänkyni alla on aina pari eläintä, mutta ystäväni kämpässä villakoiratkin oli teloitettu kylmäverisesti. Siellä ei todellakaan vain siivoskeltu. Siellä siivottiin raivopäisesti ja ahnaasti. Sanat kuulostavat samalta, mutta tarkoittavat hyvin eri asioita.

Siivoskelu nimittäin tarkoittaa pientä siistimistä. Minun elämässäni viikon aikana pöydälle kasaantuneiden lehtien siirtämistä metrin päässä sijaitsevaan roskikseen. Tai leivänmurujen pyyhkimistä. Lattialle. Tai sukkien nostamista lattialta pesukoriin. Se on siivoskelua ihmiset. 

Continue Reading

Tänään se alkaa – ja näin minut rakennettiin!

Meikkituoli tulee esiintyvälle naiselle yhtä tutuksi kuin syöttötuoli vauvalle. Siinä istutaan kunnes piltti on ahmittu. Tässä tapauksessa kunnes irtoripset on liimattu ja huulet sivelty kauniin punaiseksi. Olen usein miettinyt, kuinka paljon meikkituolissa istuminen pidentää työpäivääni? Ainakin se on merkittävästi pidempi kuin miesesiintyjillä. He ovat valmiita pienen puuterisipaisun jälkeen.

Meikkituoli tuli tutuksi näissäkin kuvauksissa…

Continue Reading
1 2 3 6